12-vuotias Joshua yritti TikTok-haastetta traagisin seurauksin – veli löysi tajuttomana kylpyhuoneesta
12-vuotias Joshua Haileyesus löytyi kotinsa kylpyhuoneesta tajuttomana. Perheelle on kerrottu, ettei hän mahdollisesti selviä. Perhe uskoo pojan kokeilleen TikTokissa leviävää blackout challengea, siis "tajuttomuushaastetta".
TikTokissa leviävä haaste vei 12-vuotiaan amerikkalaispojan kriittiseen tilaan. Joshua Haileyesusin perhe anookin nyt muita varomaan somehaasteita.
Veli löysi Joshuan tajuttomana
Mediaraporttien mukaan Joshuan kaksoisveli löysi hänet tajuttomana kodin kylpyhuoneesta.
Perhe uskoo pojan kokeilleen TikTokissa leviävää blackout challengea, siis "tajuttomuushaastetta", ja kuristaneensa itseään kengännauhalla.
– Hän on taistelija, näen hänen kamppailevan, rukoilen hänen puolestaan, isä Zeryihun kommentoi CNN:lle.
Isä kuvailee musertavaa hetkeä: "Anelin heitä lattialla maaten"
Löydettyään Joshuan veli soitti isälleen. Joshua kiidätettiin sairaalaan. Zeryihunin mukaan lääkärit kertoivat hänelle, ettei poika luultavasti selviä; CNN:n mukaan perheelle on kerrottu, että Joshua on aivokuollut.
– Anelin heitä lattialla maaten, pyysin hartaasti, että he voisivat antaa minulle aikaa, että he eivät antaisi periksi pojan suhteen, isä kuvaili CBS:lle.
Sairaalassa käyntiä hän kuvaa musertavaksi.
– En kestänyt sitä, makasin lattialla, itkin. Sydämeni särkyi, kun näin hänet makaamassa sängyllä.
Lue myös: TikTokissa leviää jälleen järkyttävä haaste – äiti varoittaa: "Hän makasi tiedottomana asfaltilla"
"Vihaan ajatusta siitä, että joku muu vanhempi joutuisi kokemaan tämän"
Zeryihunin mukaan hän oli vain päiviä aiemmin kuullut Joshuan kehuskelevan veljelleen, miten kykenee pidättämään hengitystään minuutin. Isä ei kuitenkaan uskonut, että Joshua kokeilisi nettihaastetta.
Perhe toivookin nyt voivansa varoittaa muita vanhempia ja kannustaa heitä keskustelemaan nettihaasteista ja niiden vaaroista lasten kanssa.
– Maksan nyt kovaa hintaa, elän tätä, ja vihaan ajatusta siitä, että joku muu vanhempi joutuisi kokemaan tämän saman, Zeryihun kommentoi.
Katso myös: Aiemmin Tiktokin twerkkaushaaste vei ihmisiä sairaalaan erilaisten vammojen vuoksi. Älä kokeile tätä kotona:
Lue myös: Someniksin kokeilu meni karmealla tavalla pieleen: 23-vuotiaalle naiselle tehty jo kolme ihonsiirtoa
Lähteet: CNN, People.com, Denver.cbslocal.com
Uusimmat
-
06:19
Messin puuttuminen maksoi voiton – Miami hävisi cupin finaalissa
-
06:05
ISW: Ukraina edennyt "marginaalisesti" kahdella rintamalla – MTV seuraa sotaa
-
06:04
Kaksi harvinaista korkeaa näköalapaikkaa avaa ovensa Helsingissä, ja toisessa niistä soi Sibeliuksen "soitetuin biisi"
-
06:02
Onko tässä Liigan aliarvostetuin pelaaja? Kapteenilta ylisanoja joukkueen tehomiehestä: "Taito, jota monella ei ole"
-
05:58
160 000 euron Mersu kenotti ojassa, eikä "omistajalla" ollut varaa hinausautoon – Ylöjärven autoliikkeen video paljasti röyhkeän varkaan ajotaidot
-
05:44
Burkina Fason sotilasjuntta: Estimme vallankaappauksen
-
05:38
Nälkäpäivä-keräys näkyy nyt kaduilla – näin rahat käytetään
-
05:32
Hallitus panostaa Kela-korvauksiin satoja miljoonia - "Alan asiantuntijoilla konsensus, että se on ihan älytöntä"
-
05:30
Pohjois-Korean perustuslaki: Olemme ydinasevalta
-
05:25
Maahanmuutto kuumentaa tunteita – EU:n sisäministerit koolle
-
05:18
Helsingiltä vihreää valoa Vantaan ratikalle
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
Lataa lisää