Zombiehauki, "pienessä kaljassa" ostetut pesualtaat, Ruisrockiin uinti sorsaksi naamioituneena, teloitusjuhlaraha – nämä jutut hämmensivät vuonna 2017
– Luotin siihen, että joku sitä korottaa, mutta kävikin niin, että ne jäivät käteen. Ei ollut tarkoitus ostaa.
Kommentti, johon moni nettihuutokaupassa asioinut voi samastua. Karkkilalaisen Taiston käteen jäi "pienessä kaljassa" ostetut sata pesuallasta. Taiston vaimo ei ollut mielissään, mutta MTV Uutisten lukijoita tarina kiinnosti. Juttu oli yksi MTV:n uutisvuoden luetuimpia. Ohessa on kertaus muista vuoden erikoisimmista ja puhutuimmista uutisten jutuista.
Sorsamaski päähän ja festareille
Timmi Tuutti oli suunnitellut kahden vuoden ajan, miten Turun Ruisrockin festivaalialueelle pääsisi ilmaiseksi. Viime heinäkuussa Tuutti puki ylleen märkäpuvun ja muut uintivarusteet ja pulahti veteen Pansiossa.
– Minulla sattui olemaan ylimääräinen sorsan maski. Halusin kokeilla pääsisikö sinne näin, Tuutti kertoi MTV Uutisille.
Tuutti törmäsi meressä kaatuneeseen puuhun. Hän päätti sukeltaa esteen ali ja joutui samalla puhaltamaan snorkkelistaan vedet ulos. Hän arvelee tämän paljastaneen hänet meripelastajille. Lopulta Timmi pääsi viettämään festivaali-iltaa ystäviensä kanssa. Timmin seikkailu sorsamaskin kanssa nousi yhdeksi kesän puhutuimmista tapauksista.
Koulun puutyötunnin sohvapöydästä sensaatio
Harva meistä tekee bisneksen koulun puutyötuntien tekeleistään, mutta Tobias Puukko, 14, osui äidilleen valmistamallaan sohvapöydällä kultasuoneen.
Kun Tobias oli rippileirillä, latasi pojan äiti sohvasta kuvan Facebookin sisustusryhmään. Seurasi tuhansia tykkäyksiä ja useita tilauksia vastaavasta pöydästä. Nyt Tobias myy pöytiä perustamansa Puukon Paja -yrityksen kautta.
Tobiaksen kädentaidot kiinnostivat myös MTV Uutisten lukijoita.
Umpisuolen tulehdus olikin vauva
Kevään ylioppilas Olivia Eveliina Wallin sai tietää olevansa raskaana vasta matkalla synnytyssaliin. Olivia meni sairaalaan luultuaan vatsakipuja umpisuolen tulehdukseksi. Onnellisesti päättynyt tarina nousi yhdeksi koko vuoden luetuimmista jutuista MTV Uutisten verkkosivuilla.
Kesällä hämmästeltiin myös kirkkaaksi puhdistettua Littoistenjärveä.
Vesi harmi kyllä sameni pian, ja syksyllä järven antimet kohauttivat jälleen, kun turkulainen Juuso Manninen nosti vedestä mätäneviä "zombihaukia".
Tämäkin mysteeri saatiin lopulta selvitettyä.
Sika astui miehen, golfari löi hanhelta pään irti
Ihmisten ja eläinten kohtaamisista kenties irvokkaimmat uutiset nähtiin tammikuussa ja syyskuussa.
Poliisi kertoi tammikuussa kärsämäkeläisen miehen antautuneen noin 250-kiloisen sian astuttavaksi – eikä kyseessä ollut ensimmäinen kerta. Kesäkuussa mies sai tapauksesta 50 päiväsakkoa.
Syyskuussa sosiaalista mediaa kuohutti video, jossa mies lyö golfmailalla pään irti valkoposkihanhelta. Mies kertoi myöhemmin Iltalehdelle, että tarkoituksena oli ainoastaan lopettaa loukkaantunut eläin, ja golfkentällä maila oli paras työkalu eläimen lopettamiseen.
Suomi100 ei mennyt aina nappiin
Suomi juhli sataa vuottaan itsenäisenä valtiona. Juhlavuodesta ottivat kaiken irti myös kaikenlaiset yrittäjät. Tuntematon sotilas -elokuvaa rahoitettiin elokuvan nimeä kantaneilla vessaharjalla, siivousseteillä ja vichypulloilla.
Mutta huhtikuussa ylilyönti tapahtui valtiovarainministeriössä, kun se hyväksyi juhlarahasarjaansa kolikon, jonka toisella kääntöpuolella valkoiset teloittavat punaisia 99 vuoden takaisessa kansalaissodassa.
Ministeriö päätti lopulta vetää sarjan pois myynnistä. Rahasarjassa hätkähdytti myös Globaali oikeudenmukaisuus -juhlaraha, jota kuvitettiin Välimeren rannalta kuolleena löydetyn 3-vuotiaan Aylan-pojan kuvalla.
Kiinnostus kadonneisiin ei katoa
Vuodesta toiseen MTV Uutisten luetuimpien juttujen listalla on tarinoita eri syistä kadonneista ihmisistä sekä heidän etsinnöistään. Alkuvuonna etsittyjen kahden nuoren miehen tarina päättyi onnettomasti, kun heidät löydettiin kuolleina.
Toukokuun alussa kadonneen Riina Mäkisenetsintöjä on seurattu kattavasti MTV Uutisissa. Nuori nainen on yhä kateissa.
Vuoden luetuimpien uutisten joukkoon nousi puolestaan juttu siitä, miltä 16 vuotta sitten kadonneen Vesan asunnolla näytti, kun isännöitsijä avasi oven ja posti vyöryi päälle.
Länsimetro on totta
Presidentti Sauli Niinistön ja Jenni Haukion vauvauutisen lisäksi epäuskoista riemua koettiin uutisissa tänä vuonna marraskuussa, kun yksi ikuisuushanke, länsimetro, saatiin vihdoin liikenteeseen. MTV Uutiset oli paikalla juhlahumussa.
Kukaan ei lähde täältä yksin
Pyhäinpäivän alla MTV Uutiset vieraili hautajaisissa, jossa iäkästä naista oltiin hautaamassa ilman saattajia. Paikalle tuli kuitenkin Odd Fellow -veljeskunta, joka lauloi virret ja saattoi "Sirkan" hautaan kunnialla.
Uusimmat
-
18:09
8 Mile -elokuvassa Eminemiä vastaan räpännyt näyttelijä Nashawn Breedlove, 46, on kuollut
-
18:00
Niinistö ohitti mielenosoittajat kommentoimatta – juhlavieras tympääntyi mielenosoittajaan ja näytti keskisormea
-
17:50
Venäjä kasvattaa puolustusmenojaan liki 70 prosentilla ensi vuonna – MTV seuraa sotaa
-
17:41
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei näillä näkymin tule etenemään eduskunnassa
-
17:33
ES-energiajuomaan toivottu muutos: Näin erotat uuden ja vanhan tölkin kaupassa
-
17:28
Björn Wahlroosin Mandatum hyötyi 90-luvun lamasta ja teki perustajastaan rikkaan
-
17:26
Emil Ruusuvuori kertoi lisää huolestuttavia uutisia
-
17:12
"Miksi bensan hinta ei laske?", kysyi keskusta, ja Antti Kurvinen kutsui perussuomalaiset Tangomarkkinoille – näin sujui kyselytunti
-
17:11
Riikka Purra teki vaikutuksen Björn Wahlroosiin: "Hän vaikuttaa sekä määrätietoiselta, että ammattitaitoiselta"
-
17:10
Nähdäänkö Niinistöltä kekkosmainen ele mieltä osoittaville opiskelijoille? "Tunnetaan tiukan euron kamreerina"
-
17:02
Eeva Lehtimäen kommentti: Sotepommi ja syntisten pöytä – näissä vaaleissa epäonnistuivat kaikki, myös media
-
17:02
Ellen Jokikunnaksen taloprojekti Italiassa etenee – julkaisi huvilaltaan upeita ennen ja jälkeen -kuvia
-
16:49
Orpo tapaa Ranskan presidentti Macronin ja pääministeri Bornen ensi viikolla
-
16:29
50 ihmistä altistui kärylle kauppakeskuksessa – pelastuslaitoksen mukaan lähdettä ei löytynyt
-
16:07
Yle: Supon ex-työntekijää Matti Saarelaista epäillään rikoksesta
-
15:52
Raportin karu havainto viiden vuoden ajalta: Yksi asia olisi pelastanut yli sadan ihmisen hengen liikenteessä
-
15:47
Jari Sillanpään esiintyminen hyväntekeväisyyskonsertissa on peruttu
-
15:46
Historiallinen maahanmuuttouudistus tapetilla Brysselissä – sisäministeri Rantanen pitää infon
-
15:44
Kalle Rovanperä teki lupaavan havainnon aamusta – näky Chilen havumetsissä kuin koti-Suomesta
-
15:41
Suosikkijuontaja paljastaa Uuno-tatuointinsa tänään MTV:n suorassa lähetyksessä – hintalappu yli 2 000 euroa
-
Lataa lisää