Youtube-kohu laajenee – myös Disney vetää mainoksiaan videopalvelusta lapsia seksualisoivien videoiden takia

Useat suuryhtiöt ovat raporttien mukaan keskeyttäneet mainontansa YouTubessa. MTV uutisoi keskiviikkona, kuinka Youtube-videopalvelussa on kokonainen verkosto videoita, joissa esiintyy lapsia, ja joiden kommentit ovat täynnä lapsia seksualisoivaa sisältöä –joissain tapauksissa suoranaista lapsipornoa.

Disney on Bloombergin mukaan keskeyttänyt kaiken mainontansa Googlen omistamassa videopalvelussa.

Myös maailman suurin ruoka- ja juomayhtiö Nestlé on raportin mukaan aiemmin keskeyttänyt kaiken mainontansa Youtubessa viimeisimmästä kohusta johtuen.

Niin ikään saksalainen elintarvikeyhtiö Dr. August Oetker KG, peliyhtiö Epic Games Inc. ja eläinruokia valmistava Purina ovat seisauttaneet markkinointinsa videopalvelussa.

Tubettaja esitteli löydöksensä

Kohu sai alkunsa, kun muun muassa tubettaja Matt Watson esitteli sunnuntaina julkaisemassaan videossa löydöksiään vähintäänkin kyseenalaisesta materiaalista.

Youtube ei ole ensimmäistä kertaa kohun keskellä. Vuonna 2017 useat suuryhtiöt vetivät mainoksiaan pois videoalustalta muun muassa rasistisen ja väkivaltaisen sisällön takia.

Lue myös:

    Uusimmat