Yliajalle venynyt Egyptin ilmastokokous päättyi laihoin tuloksin – "Meidän olisi pitänyt saada aikaan paljon enemmän"

Egyptin ilmastokokouksessa päätettiin merkittävästä ilmastorahastosta – tästä siinä on kyse 1:49
Egyptin ilmastokokouksessa päätettiin merkittävästä ilmastorahastosta – tästä on kyse

Egyptin varhain aamulla päättyneen ilmastokokouksen tuloksia luonnehditaan laihoiksi.

Sopu saatiin siitä, että perustetaan uusi rahasto, josta köyhimmille maille korvataan ilmastonmuutoksen aiheuttamia vahinkoja ja menetyksiä. Sen sijaan uusista toimista ilmastonmutoksen hillitsemiseksi ja lämpenemisen pysäyttämiseksi ei löytynyt yksimielisyyttä.

Suosionosoitukset Egyptin ilmastokokouksen päätösistunnossa jäivät laimeiksi eikä ihme. Ainoa edistysaskel, mikä kaksiviikkoisissa neuvotteluissa saatiin aikaan, oli päätös uuden rahaston perustamisesta.

Rahastosta korvataan ilmastonmuutoksen aiheuttamia vahinkoja ja menetyksiä köyhimmille maille. Sen sijaan toimet ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi eivät edenneet.

– Meidän olisi pitänyt saada aikaan paljon enemmän. Kansalaiset odottavat meiltä johtajuutta. Se tarkoittaa selvästi nopeampaa päästöjen vähentämistä. Sillä hillitään ilmaston lämpenemistä, totesi EU-komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans ilmastokokouksen loppuistunnossa.

– Kokousta ei voi kutsua mairittelevaksi. Voi sanoa, että se epäonnistui hillintätoimien edistämisessä. Pieniä edistysaskeleita saatiin yksittäisissä kysymyksissä ja toki oli tärkeää, että vahinkojen ja menetysten korvaaminen eteni, summaa Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen.

Puheenjohtajan toimintaa arvosteltiin

Yhtenä syynä kokouksen heikkoihin tuloksiin pidetään puheenjohtajamaa Egyptin toimintaa.

– Egypti oli keskittynyt vain sopeutumiseen, ilmastonmuutoksen hillintä ei kiinnostanut ja toisaalta kompetenssin puute oli ihan ilmeinen. Puheenjohtaja konsultoi satunnaisesti, mielivaltaisesti tai puolueellisesti eri osapuolia ja lopputulos oli pitkin matkaa hyvin kaoottinen, arvioi Ollikainen.

Puheenjohtaja itse arvioi onnistuneensa.

– Tavoitteeni ja tarkoitukseni oli - ja mielestäni onnistuin siinä - ettei mikään osapuoli luovu jo sovituista tavoitteista. Kuuntelimme kaikkia mielipiteitä ja kaikkien neuvotteluryhmien näkemyksiä. Niiden perusteella muodostimme kompromissiesityksen, joka heijasteli delegaatioiden yhteistä kunnianhimon tasoa. Tämä on monenkeskisten neuvottelujen luonne. Yksikään osapuoli ei voi saavuttaa kaikkia tavoitteitaan eikä se vähennä lopputuloksen arvoa, perusteli  Egyptin ilmastokokouksen puheenjohtaja Sameh Shoukry.

1,5 asteen tavoite karkaa pian

Ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen 1,5 asteeseen on vielä mahdollista, mutta se tarkoittaa, että maailman päästöt pitää kääntää laskuun parissa vuodessa ja puolittaa vuoteen 2030 mennessä. Suurin vaikutusmahdollisuus on mailla, jotka tuottavat eniten hiilidioksidipäästöjä eli esimerkiksi Kiinalla, Intialla ja Yhdysvalloilla. 

– G20-maat vastaavat 77 prosentista maailman hiilidioksidipäästöistä. Edelleen on näin, että jos sitä poliittista tahtoa löytyy, niin nämä suuret päästäjät pystyvät tekemään paljon, muistuttaa Ollikainen.

Ensi vuoden ilmastokokous järjestetään Arabiemiraateissa Dubaissa, öljyntuottajamaassa, jolla tuskin on suuria haluja saada maailma luopumaan öljyn ja kaasun käytöstä.

– En tunne siellä olevia toimijoita, mutta rehellisesti sanoen kovasti pelottaa, myöntää Ollikainen.

Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen summaa Egyptin ilmastokokouksen annin MTV Uutiset Liven haastattelussa

YK ja EU pettyneitä ilmastokokouksen lopputulokseen – ilmastoasiantuntija kertoo, miksi 9:50


Lue myös:

    Uusimmat