Eviran erikoistutkija kommentoi Ylelle, miksi vihertävät sipsit kannattaa jättää syömättä.
Makuja.fi -sivustolla kerrottiin aiemmin, ettei vihertäviä perunoita kannata syödä niiden sisältämien myrkyllisten glykoalkaloidien vuoksi. Nyt Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran erikoistutkija Anja Hallikainen muistuttaa Ylellä, että sama sääntö pätee myös perunalastuihin. Sipsipussin pohjalta löytyvää vihertävä lastu sisältää samoja myrkkyjä kuin perunakin.
Perunan glykoalkaloideja kutsutaan solaniiksi. Eviran mukaan ne voivat aiheuttaa suurina annoksina kitkerän sivumaun ja ovat lievästi myrkyllisinä terveydelle haitallisia. Ne voivat aiheuttaa vatsa- tai suolistokipua, ripulia, oksentelua ja hermosto-oireita.
Eviran erikoistutkija Anja Hallikaisen mukaan on käsittämätöntä, että vihertäviä, glykoalkaloideja sisältäviä perunalastuja päästetään myyntiin.
– Joskus on ihmisiä kuollutkin näihin myrkkyihin, en tosin ole kuolemista kuullut 25 vuoteen, muistelee Eviran erikoistutkija Anja Hallikainen Yle Uutisille.
Perunalastuja valmistavan Real Snacks Oy:n valmistuspäällikkö Jukka Kiviojan mukaan vihertäviä perunalastuja ei yleensä päädy kuluttajille asti, sillä kaikki valmiit lastut kuvataan ja virheelliset yksilöt poistetaan. Kivioja itse olisi valmis syömään vihertävän perunalastun, sillä hänen mielestään sen syömisessä ei ole erityistä turvallisuusriskiä.
Lähde: Yle
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää