Lyhyt- ja pitkävaikutteisella melatoniinilla on eri käyttötarkoitukset.
Vaikka melatoniini on ensisijaisesti tarkoitettu aikaerorasituksen hoitoon, käyttää sitä moni esimerkiksi nukahtamis- tai univaikeuksiin.
Pihlajalinnan korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Maija Ylivuori on erikoistunut unilääketieteeseen.
Hänen mukaansa melatoniini on varsin turvallinen lääke käytettäväksi väliaikaisesti myös muihin uni- ja nukahtamisvaikeuksiin kuin "jet lagiin".
Hän kuitenkin muistuttaa, ettei melatoniinilla tulisi hoitaa pitkittyneitä uniongelmia.
– Muutaman viikon tai kuukauden käyttö on yleisintä. Yleinen konsensus on, ettei rutiinisti suositella hyvin pitkäaikaista käyttöä, Ylivuori kertoi Huomenta Suomessa.
– On tutkimuksia, joissa melatoniinia on käytetty lukuisia vuosiakin, eikä siihen ole liittynyt merkittäviä haittavaikutuksia, mutta on valitettavasti myös toisen tyyppisiä tutkimuslöydöksiä.

