Yksityinen parkkifirma kumoaa urbaanilegendan: "Tämä on oikeudessakin todettu" – ethän niele näitä pysäköintimyyttejä?
Yksityinen pysäköinninvalvontayritys ParkkiPate haluaa maanantaina lähettämällään mediatiedotteella kumota pysäköinninvalvontaan liittyviä myyttejä ja urbaanilegendoja.
Valtakunnallinen pysäköinninvalvonnan palveluita tarjoava ParkkiPate kertoo tiedotteessaan, että pysäköintiin ja sen valvontaan liittyy villejäkin uskomuksia.
Yhtiö on nostanut niistä esiin seitsemän useimmin toistuvaa ja vastaa nyt, miksi ne eivät pidä paikkaansa.
Lue myytit ja ParkkiPaten toimitusjohtajan Christan Metsärannan vastaukset niihin alta. Metsärannan vastausten väliin on jälkikäteen lisätty kaksi toimituksellista huomiota.
1. Parkkikiekkoon saa lisätä aikaa siirtämättä autoa
Autoilijoilla on hyvin yleinen käsitys, että pysäköinnin alkamisaikaa olisi sallittua muuttaa pysäköinnin aikana. Tämä on kuitenkin kiellettyä tieliikennelaissa. Säädökselle on hyvä syy. Jos ajatellaan vaikka paikkaa, jossa on esimerkiksi kahden tunnin pysäköintiaika parkkikiekolla, tavoitteena on, että muutkin pääsevät vuorollaan pysäköimään sinne ja hoitamaan asiansa. Tämä ei onnistu, jos samat autot vievät tilaa koko päivän.
2. Pysäköinnintarkastajat kyttäävät paikan päällä
Valvojat kiertävät valvomiamme alueita säännöllisen epäsäännöllisesti. Kohteissa ei viivytä kauempaa kuin alueen tarkastaminen vie. Jos kaikki on kunnossa, matka jatkuu saman tien seuraavalle alueelle. Kaupungista ja piiristä riippuen valvojillemme voi kertyä ajoa sadasta kahteensataankin kilometriä työvuoron aikana. Toisinaan vain voi käydä niin, että valvontamaksu osuu omalle kohdalle, jos valvoja kierroksellaan sattuu alueelle, eikä pysäköintimaksua ole hoidettu.
3. Yksityisen parkkifirman määräämää maksua ei tarvitse maksaa
Toimituksen huomio: Toisin kuin ParkkiPaten toimitusjohtaja Christan Metsäranta antaa alla olevassa vastauksessaan ymmärtää, ei yksityistä valvontamaksua tarvitse maksaa, ellei autoa ole itse pysäköinyt virheellisesti. Todistustaakka sopimuksen syntymisen osoittamisesta yksityisen pysäköintifirman ja auton pysäköijän välillä on yksityisellä pysäköintifirmalla. Julkisessa pysäköinninvalvonnassa tilanne on toinen, koska siinä maksu perustuu asiasta säädetyn lain perusteella auton omistajuuteen tai haltijuuteen.
Tämä on hyvin yksiselitteistä: Kaikki valvontamaksut tulee maksaa. Tavoitteemme on välttää oikeustoimia, joten pyrimme aina siihen, että valvontamaksu hoidettaisiin vapaaehtoisesti. Valvonnan tasapuolisuuden ja uskottavuuden vuoksi voimme kuitenkin toisinaan joutua perimään maksuja tuomioistuimen kautta. On tietysti ikävää, jos kulut nousevat korkeiksi. Kanne on kuitenkin nykyisellään ainoa keino periä valvontamaksuja, jos valvontamaksun saaja jättää maksunsa maksamatta tai kiistää maksuvelvollisuutensa.
4. Pysäköinninvalvontayritys saa laputtaa autoja miten haluaa
Pysäköinninvalvoja toimii kiinteistön asettamien pysäköintiehtojen pohjalta, eli hän yksinkertaisesti valvoo, että kiinteistön asettamia sääntöjä noudatetaan. Alalla pärjäävät toimijat, jotka toimivat asiallisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Mielivaltaiselle toiminnalle ei ole tilaa.
5. Yksityisellä yhtiöllä ei ole oikeutta valvoa pysäköintiä
Yksityinen pysäköinninvalvonta on vakiintunutta ja lainmukaista elinkeinonharjoittamista. Tämä on oikeudessakin todettu, ja yksityistä pysäköinninvalvontaa onkin harjoitettu jo vuosikausia.
Toimituksen huomio: 121 kansanedustajaa allekirjoitti vuonna 2019 lakialoitteen, jolla yksityisen pysäköinninvalvonnan pelisääntöjä halutaan selkeyttää. SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljusen mukaan "lakialoitteen pääasiallisena tarkoituksena on muuttaa lakia siten, että yksityisten pysäköinninvalvontayritysten antamat kohtuuttomat pysäköintivirhemaksut ja parkkisakoilla rahastaminen loppuvat".
6. Reklamaation tekeminen on vaikeaa
Kirjallisen reklamaation jättäminen sujuu helposti netissä. Reklamaation voi tehdä esimerkiksi ParkkiPaten palvelujärjestelmästä, jonne autoilija voi kirjautua asianumerolla ja auton rekisterinumerolla. Reklamaatioprosessimme on luotu hyvin läpinäkyväksi autoilijalle. Valvojan virheestä johtuvat valvontamaksut luonnollisesti mitätöimme.
7. Reklamaatiot käsittelee robotti
Vaikka pysäköinninvalvonta on monessa mielessä modernia toimintaa, reklamaatiot käsittelee asiaan perehtynyt ammattilainen, eikä esimerkiksi robotti. ParkkiPatella on hyvin läpinäkyvä reklamaatioprosessi: autoilija näkee järjestelmästämme kaikki valvontamaksuun liittyvät tiedot ja kuvat. Hän siis näkee kaiken saman dokumentaation kuin reklamaation käsittelijäkin.
ParkkiPatelle 75 000 euron seuraamusmaksu
Tietosuojavaltuutetun toimisto määräsi ParkkiPatelle huhtikuussa 75 000 euron suuruisen hallinnollisen seuraamusmaksun tietosuojalainsäädännön vastaisesta henkilötietojen käsittelystä.
ParkkiPaten toiminnasta kannelleet henkilöt olivat pyytäneet yritykseltä tietoa muun muassa tietoa siitä, mistä heidän henkilötietonsa oli hankittu ja millä perusteella henkilötietoja käsitellään. Henkilöt olivat pyytäneet yritykseltä lisäksi pääsyä omiin tietoihinsa sekä tietojen poistoa.
ParkkiPate oli kieltäytynyt toimittamasta tietoja ennen kuin se on varmistunut pyynnön esittäjän henkilöllisyydestä. Tähän varmistukseen yhtiöllä onkin oikeus, mutta ParkkiPate vaati pyynnön esittäjän henkilötunnusta, vaikka tätä tietoa sillä ei ollut ollut alun perinkään, joten se ei olisi voinut verrata tietoa omaan rekisteriinsä pyynnön esittäjän henkilöllisyydestä varmistuakseen.
Tietosuojavaltuutettu katsoi, että ParkkiPate oli toiminut yleisen tietosuoja-asetuksen vastaisesti käsittelemällä säännönmukaisesti henkilötietoja laajemmin kuin olisi tarpeen tunnistamista varten.
Päätös ei ole vielä lainvoimainen.
Lähde: ParkkiPate, Tietosuojavaltuutetun toimisto
Artikkelia muokattu 2.6.2021 klo 10.45: Lisätty kolmoskohtaan toimituksellinen huomio. Lisätty myös vitoskohtaan tieto 121 kansanedustajan allekirjoittamasta lakialoitteesta.
Uusimmat
-
02:00
Pysäyttävä varoitus: Hakkuiden lisääminen vaarantaa ilmastotavoitteet
-
23:49
Venäjää tukevat hakkerit lamauttivat Italian viranomaisten verkkosivuja
-
22:35
Lentomatkustuksen maskisuositus poistuu EU:n alueella ensi viikolla, Saksa pitää edelleen kiinni maskista
-
22:21
Savon Sanomat: Valtio puuttui lomakylän myyntiin maanpuolustuksellisesta syystä
-
22:13
Yllätystappio! Ilves hävisi kakkosjoukkueelleen katkeralla tavalla – viime hetken oma maali ratkaisi
-
21:44
Antti Kurvinen, Aki Lindén, Emma Kari ja Jussi Saramo ilmoittautuivat Nato-jäsenyyden kannattajiksi
-
21:41
Euroopan komissio: Ukraina tarvitsee jopa 600 miljardia euroa jälleenrakennukseen – MTV seuraa sotaa
-
21:24
Tutkija: Yhteistyö Britannian ja Suomen välillä on iso askel Suomen Nato-polulla
-
20:58
Karhu Basket palasi Suomen mestariksi – suvereeni esitys ratkaisi mestaruuden
-
20:27
Niinistön tiukka viesti Putinille Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä: "Katsokaa peiliin"
-
20:13
Siitepölyaika on nyt alkamassa toden teolla – älä tee tätä virhettä allergialääkkeiden kanssa!
-
20:12
Salkkarit-kaksikko yrittää saada hätääntyneenä hahmoa virkoamaan: "Herää!"
-
20:03
Johnson ja presidentti Niinistö allekirjoittivat turvallisuutta koskevan julkilausuman – MTV seurasi tiedotustilaisuutta
-
19:50
Suomi ja Britannia allekirjoittivat julkilausuman turvallisuusyhteistyöstä – lue sanasta sanaan, mistä on kyse
-
19:33
Harri Heliövaara venyi parinsa kanssa huimaan urotekoon – maailmanlistan ykköset kaatuivat komeasti
-
19:15
"En ole koskaan ollut sellaisessa meiningissä" – Kalervo Kummola muistaa yhä tämän 25 vuoden takaisen Leijonien Venäjä-ottelun
-
19:01
Miksi yhä useampi päätyy asumaan yksin? Tutkimusprofessori: "Kaikkihan me kaipaamme rakkautta" – sinkkuelolla yksi keskeinen haitta
-
18:57
Venäjä-asiantuntija René Nyberg: Suomen ja Venäjän suhteet ovat umpikujassa – Nato-jäsenyys ei aiheuta "akuuttia" uhkaa
-
18:53
Salibandyn nimi halutaan muuttaa Ruotsissa – "Meidän täytyy vahvistaa tavaramerkkiämme"
-
18:40
NHL julkisti ehdokkaat kauden parhaaksi tulokkaaksi – Anton Lundell jäi nuolemaan näppejään
-
Lataa lisää
