Ainakin neljä ihmistä on Ukrainan mukaan kuollut ja yli 30 haavoittunut Venäjän isoissa iskuissa Ukrainaan viime yönä. Yksi drooni teki tuhoja myös Romanissa.
Venäjä iski Ukrainaan perjantain ja lauantain välisenä yönä 619 droonilla ja 47 ohjuksella, kertoo Ukrainan ilmavoimat.
Ilmavoimien mukaan iskuja tehtiin useille eri alueille, mutta pääkohteena oli kaakkoisosassa maata sijaitseva Dnipron kaupunki. Dniprossa asuu noin miljoona ihmistä.
Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan ainakin neljä ihmistä kuoli ja yli 30 haavoittui iskuissa.
Ukrainan ilmavoimat kertoo pudottaneensa 580 droonia ja 30 ohjusta.
Zelenskyin mukaan suurin osa kohteista liittyi kaupunkien infrastruktuuriin.
Venäjä on tehnyt joka yö Ukrainaan pienempiä, kymmeniä drooneja käsittäviä hyökkäyksiä, joita se on välillä täydentänyt satunnaisilla laajamittaisilla hyökkäyksillä, joissa on käytetty satoja droneja ja kymmeniä ohjuksia.
–Jokaisen tällaisen iskun on muistutettava kumppaneitamme siitä, että tilanne vaatii välitöntä ja päättäväistä toimintaa sekä ilmapuolustuksemme nopeaa vahvistamista, Zelenskyi sanoi sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan päivityksessä.
Myös Romaniasta löytyi drooni
Myös Romaniasta löytyi droonin osia sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt naapurimaa Ukrainaan.
Osat löytyivät maan kaakkoisosassa sijaitsevasta Galatin kaupungista.
Hyökkäyksessä vaurioitui sähköpylväs ja erään asuinrakennuksen lisärakennus, maan puolustusministeriö ilmoitti tiedotteessaan. Ministeriön mukaan ihmisuhreja ei ollut.
Romanian pelastusvirasto ilmoitti myöhemmin evakuoivansa alueen, josta se oli kerännyt droonin osia, koska osat saattoivat sisältää räjähdyspanoksen. Osat hävitetään turvallisessa paikassa.

