Kirja-arvostelu – Patric Gagne: Minä olen sosiopaatti (Atena 2026).
Sosiopaatilla ei ole kummoisiakaan tunteita eikä hän kykene empatiaan, ystäviä on vähän tai ei lainkaan. Impulsiivisuus on yleistä eikä sosiopaatti useinkaan pohdi tekojensa seurauksia.
Useat sosiopaatit joutuvatkin vankilaan tehtyään tekoja, joita eivät osaa edes katua. Mutta monet sosiopaatit ovat myös ihan kunniallisissa ammateissa lääkäreinä, opettajina tai vaikkapa postinkantajina.
Sosiopaatti on siis keskimäärin aika ikävä ihminen, vaikka voikin olla menestynyt ja ulkonaisesti mukavan oloinen.
Yhden sortin sosiopaatti on myös tämän kirjan päähenkilö ja kirjan kirjoittaja Patric Gagne, joka sanoo suoraan olevansa sosiopaatti – hänellä on siitä diagnoosi.
Gagne sanoo olevansa hurmaava ja pidetty, mutta samalla valehtelija ja varas.
Epäsosiaalisia ihmisiä
Minä olen sosiopaatti -kirja on romaanin ja tietokirjan sekoitus, eräänlainen autofiktiivinen teos omasta elämästä poikkeavuuden kanssa.
Kirjassa päähenkilö etsii tietoa sosiopatiasta ja huomaa, että aiheesta on kirjoitettu varsin vähän.
Lääkärit eivät mielellään käytä leimaavia termejä, kuten sosiopaatti tai psykopaatti. Niinpä näitä molempia häiriöitä kutsutaan tautiluokituksissa epäsosiaaliseksi persoonallisuudeksi.
Tiedoksi, että siinä, missä sosiopatia ymmärretään jollain lailla ympäristön aiheuttamaksi, psykopatia on enemmän synnynnäistä.
Varsinaista hoitokeinoa ei ole, joskin päähenkilö käy lopulta terapiassa ja syö häiriöön soveltuvia lääkkeitä.
Jo lapsena sosiopaatti
Patric Gagnen kirjaa lukee kuin erikoista jännityskertomusta. Ja varsin jännittävä tarina onkin.
Kuvaukset kouluajoista ovat kuin vanhempien painajaisista: ulkoisesti normaalin oloinen tyttö tekee väkivaltaisia tekoja ja erilaisia ilkeitä "kepposia" ilman tunteen häivääkään. Eikä hän tunne mitään katumusta, vaikka aikuiset hokevat tekojen olevan väärin.
Kun lemmikkifretti kuolee, ei Patric tunne mitään. Ei niin, etteikö hän olisi pitänyt fretistä vaan sen kuolema ei nyt vaan kosketa mitenkään. Pikkusisko sen sijaan itkee fretin kuolemaa pitkään.
Kirjailija kertoo tietäneensä, että hänenkin olisi "pitänyt" olla siskonsa lailla näkyvästi surullinen, mutta ihmettelee miksi niin ei tapahtunut.
Paine purkautuu pahoiksi teoiksi
Kirjassa kuvataan, kuinka Patricin normaalitila on jonkinlainen tylsyys, joka muuttuu vähitellen eri tilanteissa kasvavan sisäisen paineen kautta tilaksi, johon pitää etsiä helpotusta.
Tuota helpotusta voi saada väkivallalla, murtautumalla asuntoihin tai varastamalla melkeinpä mitä vaan. Lapsena varastelun kohteet olivat pieniä mutta opiskeluaikana ne olivat autoja.
Väkivaltaisia impulsseja hän pystyy sen sijaan välttämään ja välttynee sen takia pahemmilta seurauksilta.
Menestyvän sosiopaatin tarina
Ehkä en tee mitään suurta juonipaljastusta, jos sanon, että kirjalla on onnellinen loppu, vaikka sosiopatia tai epäsosiaalinen persoonallisuus eivät päähenkilöstä katoakaan.
Ennen kaikkea sosiopaatin tekemä kirja sosiopatiasta voi toimia vertaistukena ihmisille, joilla on enemmän tai vähemmän sosiopaattisia piirteitä.
Ja toimii tarina toki myös jonkinlaisena paljastuskirjana ihmisille, jotka uskovat puolisonsa tai ystävänsä olevan sosiopaatti.
Kirja lisää paljon ymmärrystä ja hyvä niin.
