Luulitko, ettei pysäköinnin alkamisaikaa tarvitse enää ilmoittaa? ParkkiPaten toimitusjohtaja: "Tavoitteeseen ei päästä, jos..."
Yksityinen pysäköinninvalvontayritys ParkkiPate kertoo tiedotteessaan, että moni autoilija suhtautuu pysäköintiin huolettomasti.
ParkkiPaten tilastot paljastavat, että viime vuonna jopa neljäsosa valvontamaksun saaneista autoilijoista olisi välttynyt maksulta, jos olisi käyttänyt pysäköintikiekkoa.
ParkkiPaten toimitusjohtaja Christan Metsäranta kertoo, että pysäköintikiekon unohtuminen on ollut aina pysäköintivirhetilastojen kärjessä, eikä viime vuosi tuonut merkittävää muutosta, vaikka pysäköintinsä alkamisen saa kesäkuussa voimaan tulleen uuden tieliikennelain myötä ilmoittaa myös muilla keinoin.
– Uusi laki teki saapumisajan merkitsemisen hyvin helpoksi, sillä saapumisajan voi kirjoittaa vaikka ruutupaperille, kunhan aika on ilmoitettu selkeästi havaittavalla tavalla, Metsäranta kertoo tiedotteessa.
Lain suomasta helpotuksesta huolimatta lähes 25 prosenttia virhemaksun saaneista autoilijoista oli jättänyt ilmoittamatta pysäköintinsä alkamisajan. Metsäranta muistuttaa, että viime kädessä tällainen suhtautuminen voi johtaa siihen, että esimerkiksi liikekeskuksen asiakaspaikat ovat aina vähissä.
– Jos pysäköinti on sallittua vain tietyn aikarajan, on siihen hyvä syy. Säännöillä halutaan varmistaa, että asiakaspaikat riittävät mahdollisimman monelle autoilijalle. Sallittu aika on mitoitettu niin, että sen aikana ehtii hyvin hoitaa asiansa. Tavoitteeseen ei päästä, jos samat autot seisovat asiakaspaikoilla koko päivän, hän perustelee.
5 yleisintä syytä, joista ParkkiPate määräsi valvontamaksuja vuonna 2020
- Pysäköintikiekon käyttämättä jättäminen
- Pysäköinti ilman alueen pysäköintitunnusta
- Pysäköintimaksun suorittamatta jättäminen
- Sallitun pysäköintiajan ylitys
- Pysäköinti muualle kuin merkityille paikoille
Lähde: ParkkiPate
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää