Yhä useampi syö masennuslääkkeitä pitkään – tutkijat selvittivät, mitä lopettamisesta seuraa

Kertooko läheinen itsemurha-ajatuksistaan? Toimi näin 2:02
Videolla kerrotaan, miten toimia, jos läheinen kertoo itsemurha-ajatuksistaan.

Brittitutkimuksessa pitkään jatkuneen masennuslääkityksen lopettaneista yli puolet vaipui vuoden sisällä uudelleen masennukseen.

Masennuslääkkeiden käyttö on lisääntynyt viime vuosina roimasti ja yksi syy siihen on se, että niitä syödään entistä pidempiä aikoja. Masennuslääkkeiden pitkäaikaisen käytön tehokkuudesta ei kuitenkaan tätä ennen juuri tiedetty, University College Londonin tutkijat kertovat tiedotteessaan.

Niinpä he värväsivät 478 masennuksesta kärsivää aikuista, jotka kokivat olevansa valmiita luopumaan masennuslääkkeistä. Kaikki osallistujat olivat käyttäneet lääkitystä yli kaksi vuotta.

Satunnaistetussa kaksoissokkotutkimuksessa puolet osallistujista lopetti masennuslääkkeiden käytön ja puolet jatkoi sitä. Lopetusryhmän potilaille annettiin aluksi pienempiä annoksia oikeaa lääkettä ennen lumelääkkeeseen siirtymistä.

Seuraavan vuoden aikana 56 prosenttia masennuslääkityksen lopettaneista osallistujista vaipui uudelleen masennukseen. Lääkitystä jatkaneista masennukseen sairastui uudelleen 39 prosenttia. Masennuslääkityksen lopettaneilla oli myös enemmän vieroitusoireita.

Osa lääkityksen lopettaneista selvisi vuodesta ilman uutta masennusjaksoa. Seuraavaksi tutkijoiden pitäisi selvittää, miksi ihmiset reagoivat lääkityksen lopettamiseen eri tavoin.

Tutkimus ilmestyi arvostetussa The New England Journal of Medicine -tiedelehdessä.

Masennuksen hoito

Tutkimuksessa tarkasteltiin neljää suosittua masennuslääkkeitä. Niistä kolme oli SSRI-lääkkeitä eli niin sanottuja serotoniinin takaisinoton estäjiä ja yksi niin sanottu NASSA-lääke, joka vahvistaa noradrenaliinin ja serotoniinin vaikutuksia keskushermostossa. Serotoniini ja noradrenaliini ovat aivojen välittäjäaineita, jotka vaikuttavat muun muassa mielialaan.

Aivokemiaan vaikuttamisen lisäksi masennusta voidaan hoitaa terapialla. Terapia saattaisi estää uudelleen masentumisen lääkityksen lopettamisen jälkeen, mutta terapiaan pääseminen on monesti vaikeaa.

Masennuksella on valitettavasti tapana uusiutua. Terveyskirjaston mukaan noin puolella depressioon ensimmäistä kertaa sairastuneista sairausjakso toistuu, osalla useitakin kertoja elämän aikana. Vakava ja toistuva masennus on yleinen syy ennenaikaiselle eläkkeelle jäämiselle ja siihen liittyy myös kohonnut itsemurhariski.

Masennuslääkkeet voivat lyhentää masennusjaksoja ja estää niiden toistumista. Kaikki potilaat eivät hyödy masennuslääkkeistä ja heidän kohdallaan psykoterapia voi olla paras hoitokeino. Sähköhoito on tehokas hoitomuoto vakava-asteiseen masennukseen.

Masennuslääkkeiden haittavaikutukset

Masennuslääkkeiden pitkäaikaisen käytön riskeistä ei juuri tiedetä.

Tutkija Tony Kendrick kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa, että yli 65-vuotiailla se voi johtaa hieman kohonneeseen kaatumisten, aivoinfarktien ja epileptisten kohtausten riskiin. Nuoremmilla potilailla haittoja on havaittu huomattavasti vähemmän.

Masennuslääkkeiden tunnettuja sivuvaikutuksia ovat esimerkiksi tunteiden latistuminen, painonnousu, väsymys, hikoilu ja seksuaalitoiminnan häiriöt. 

Jos masennuslääkkeiden käytön haluaa lopettaa, tulisi siitä ensin keskustella lääkärin kanssa. Lääkityksestä luopuminen on myös järkevää tehdä vähitellen.

Mikä on epävakaa persoonallisuushäiriö? 0:28
Videolla kerrotaan, mikä on epävakaa persoonallisuushäiriö.

Lue myös:

    Uusimmat