Kahden lapsen äiti muistuttaa, että hymyn taakse voi kätkeytyä suurta tuskaa.
Viime kesänä seinäjokelainen Ida Niemelä, 27, puhui työterveyshoitajan kanssa syömisestä. Syömisen kanssa oli vaikeuksia – se ei ollut ollut helppoa pitkään aikaan.
Ida muistaa tunteneensa masennuksen ja huonommuuden tunteita pienestä pitäen, ensimmäisestä luokasta asti. Huono olo näkyi syömisessä. Oksentelu alkoi 11-vuotiaana ja syömishäiriö mustasi koko yläasteajan. Pian synkkään seuraan liittyivät masennus, itsetuhoisuus ja ahdistus.
Ida ei koskaan hakenut apua aaltoilevina mutta jatkuvina ilmeneviin ongelmiinsa. Hän yritti lakaista niitä maton alle ja peitti solmussa olevan mielen hymyilevillä kasvoilla.
– Tunnustin hänelle [työterveyshoitajalle], mitä olin piilotellut jo vuosia, Ida kertoo.
Hoitaja kirjoitti Idalle lähetteen syömishäiriöyksikköön. Siellä hän vastasi masennuskyselyyn, jonka tulokset olivat karua luettavaa: Ida sai pisteitä yli vakavan masennuksen rajan.
– Seuraavana päivänä olin sitten masennuslääkereseptin kanssa sairaslomalla, joka jatkuu edelleen.
