Trump tulistui heinäkuun työllisyysluvuista ja antoi potkut niistä vastaavalle tilastopomolle

LK trump (4)
Trump kiivastui perjantaina julkistetuista työllisyysluvuista ja ilmoitti määränneensä avainasemassa olevan virkamiehen irtisanottavaksi niiden vuoksi.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 02.08.2025 07:02(Päivitetty 02.08.2025 11:17)

MTV UUTISET – STT

Yhdysvalloissa New Yorkin pörssit sulkeutuivat perjantaina laskussa.

Teollisuusindeksi Dow Jones oli pörssiviikon päätteeksi 1,2 prosentin laskussa. Laaja-alainen S&P  500 puolestaan oli 1,6 prosenttia ja teknologiapainotteinen Nasdaq 2,2 prosenttia pakkasella.

Tuoreimmat tulliuutiset olivat jo painaneet pörssikursseja maailmalla perjantaina, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli ilmoittanut useille maille aiempaa korkeammista tuontitulleista.

Lue myös: Trumpin uhkaukset lääkeyhtiöille vauhdittivat pörssilaskua

Yhdysvalloissa vettä lisäsivät myllyyn ennakoitua huonommat työllisyysluvut. Yhdysvaltain työministeriön mukaan maan talouteen syntyi heinäkuussa 73  000 uutta työpaikkaa.

Lisäksi ministeriö korjasi touko- ja kesäkuun työllisyyslukuja merkittävästi alaspäin. Yhdysvaltain talouteen on syntynyt keskimäärin vain 35  000 työpaikkaa kuukaudessa toukokuusta lähtien.

Maailmalla perjantaiseen kurssiluisuun vaikuttivat osaltaan myös Trumpin uhkaukset rangaista lääkeyhtiöitä, jos ne eivät laske lääkkeiden hintoja Yhdysvalloissa. Eurooppalaisten lääkeyhtiöiden osakekurssit kääntyivät ilmoituksen jälkeen laskuun.

Trump syytti lukujen peukaloinnista

Trump kiivastui perjantaina julkistetuista työllisyysluvuista ja ilmoitti määränneensä avainasemassa olevan virkamiehen irtisanottavaksi niiden vuoksi.

– Mielestäni tämän päivän työllisyyslukuja on peukaloitu, jotta republikaanit ja minä näyttäisimme huonoilta, Trump sanoi esittämättä väitteilleen minkäänlaisia todisteita.

Trumpin mukaan työllisyysluvuista vastaa Erika McEntarfer, jonka on nimittänyt tehtävään Trumpin edeltäjä Joe Biden. Trump syytti niin ikään todisteita tarjoamatta, että kyseinen virkamies olisi peukaloinut työllisyyslukuja poliittisista syistä viime vuonna presidentinvaalien alla.

Lue myös: MTV:n kirjeenvaihtaja Trumpin tullipäätöksistä: ”Ei ole nähty lähes sataan vuoteen"

McEntarferin tehtävässä aiemmin toiminut William Beach varoitti, että irtisanominen luo vaarallisen ennakkotapauksen ja heikentää viraston tilastollista tehtävää.

Yhdysvaltain entinen valtiovarainministeri Larry Summers arvosteli niin ikään Trumpin päätöstä.

– Keskeisen liittovaltion viraston johtajan irtisanominen siksi, ettet pidä heidän raportoimistaan luvuista -- on jotain, mitä tapahtuu autoritaarisissa maissa, ei demokratioissa, Summers sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

Pörssi