Maailman osakemarkkinat ovat olleet perjantaina laskussa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin useille maille ilmoittamien korkeampien tuontitullien jälkeen.
Euroopassa Pariisin ja Frankfurtin pörssit olivat noin kolmen prosentin laskussa viideltä iltapäivällä Suomen aikaa. Lontoon pörssi taas oli noin prosentin miinuksella.
Yhdysvalloissakin kaikki Wall Streetin pääindeksit avautuivat laskussa. Alakulo välittyi myös Suomeen, jossa Helsingin pörssi oli reilun prosentin pakkasella.
Yhdysvaltain perjantaina julkaistut työllisyysluvut olivat ennakoitua heikommat. Maan työministeriön mukaan Yhdysvaltain talouteen syntyi heinäkuussa 73 000 uutta työpaikkaa.
Lisäksi ministeriö korjasi kesä- ja toukokuun työllisyyslukuja merkittävästi alaspäin. Yhdysvaltain talouteen on syntynyt keskimäärin vain 35 000 työpaikkaa kuukaudessa toukokuusta lähtien.
Lääkeyhtiöille uhkauksia
Kurssiluisuun ovat osaltaan vaikuttaneet myös Trumpin uhkaukset rangaista lääkeyhtiöitä, jos ne eivät laske lääkkeiden hintoja Yhdysvalloissa. Eurooppalaisten lääkeyhtiöiden osakekurssit kääntyivät ilmoituksen jälkeen laskuun.
Trump kehotti torstaina Truth Social -alustallaan julkaistuissa kirjeissä 17 suurta lääkeyhtiötä alentamaan hintojaan rangaistuksen uhalla.
Presidentti ei kuitenkaan kertonut, mitä seurauksia lääkeyhtiöille tulisi, jos ne jättävät uhkaukset huomiotta.
Trump antoi yhtiöille 60 päivää aikaa muutosten toteuttamiselle.