Riitan alkoholinkäyttö lisääntyi vuosi vuodelta, ja eräänä päivänä hän joutui myöntämään itselleen olevansa alkoholisti. Kun Riitta alkoi olla tosissaan huolissaan terveydentilastaan, hän päätti, että ryyppääminen loppuu.
Riitta Keuramo muistelee, ettei hän nuorena juonut juuri ollenkaan. 1960-luvun opiskelijaelämään kuului viinin tai keskioluen nauttiminen ruuan kanssa, mutta alkoholinkäyttö oli hyvin hallittua.
– Alkoholinkäyttö alkoi mennä holtittomaksi vasta, kun olin yli neljänkymmenen. Pelästyin, kun olin sammunut sohvalle, enkä muistanut edellisestä illasta mitään. Minulla alkoi olla myös somaattisia oireita, kuten vatsakipuja. Elimistö antoi merkkejä, että nyt tulee juotua liikaa, Riitta muistelee.
Riitta onnistui esittämään selvää, eikä hän koskaan mokaillut tai käyttäytynyt huonosti. Hän kuvailee itseään putkijuopoksi. Opettajana hänellä oli pitkät kesälomat, joiden myötä ryyppyputket pitenivät.
Riitta työskenteli äidinkielen opettajana ravintola-alan aikuisoppilaitoksessa.
– Pyrin pitämään kiinni, että koulussa olen selvin päin. Kukaan ei ainakaan sanonut minulle mitään, mutta ehkä aikuiset ihmiset joskus huomasivat, että ope on ollut vähän viihteellä, Riittaa tuumaa.
Vauhdikkaat vuodet
Ravintola-alan ihmisten kanssa työskentely 1980–90-luvulla oli vauhdikasta aikaa. Kollegoiden kanssa oli luontevaa viettää vapaa-aikaa ravintoloissa, ja juomaa kuului aikamoisia määriä.
– Meitä oli iloinen joukko. Se oli vain jotenkin luontevaa ja sallittua, Riittaa pohtii.
Riitta ei kuitenkaan syytä työpaikkaa alkoholismistaan. Hän on sen tyyppinen ihminen, että jää helposti koukkuun, ja hänellä on mieltymystä ääritunnetiloihin.
