Volkswagenilla palaa hirvittävä summa rahaa viikossa: "Joudumme miettimään tuotantomme uusiksi"
Saksalaisen Volkswagen-konsernin kiinteät kulut ovat tällä hetkellä kaksi miljardia euroa viikossa, mikä ei normaalitilassa olisi mikään ongelma, mutta nyt sen autokauppa on koronaviruspandemian vuoksi käytännössä pysähtynyt.
Volkswagen-konsernin pääjohtaja Herbert Diess kertoi saksalaisen ZDF-televisiokanavan haastattelussa, että autojätti joutunee leikkaamaan työpaikkoja, mikäli koronavirusta ei saada hallintaan.
Diess paljasti, että saksalaiskonsernilla palaa tällä hetkellä rahaa kahden miljardin euron viikkotahdilla, mikä on sietämättömän paljon, kun huomioidaan, että kauppa ei käy nyt kuin lähinnä Kiinassa – eikä sielläkään vielä kunnolla.
Lue myös: ”Nyt ei voi kilauttaa kaverille ja kysyä” – autoala aivan ennennäkemättömän haasteen edessä
Tuotanto pysähtynyt Euroopassa
Volkswagen-brändin lisäksi muun muassa Audin, Skodan, Seatin, Bentleyn, Bugattin ja Porschen omistava konserni myi viime vuonna hieman vajaat 11 miljoonaa henkilöautoa.
– Joudumme miettimään tuotantomme uusiksi. Saksassa tuotantolaitoksillamme ei ole vielä samanlaista kurinalaisuutta kuin Kiinassa, Diess sanoi ja painotti, että ongelmaan on puututtava tehokkaasti, jos kriisistä aiotaan selvitä ilman työpaikkojen menetyksiä.
Autojen kysyntä osoittaa Kiinassa toipumisen merkkejä, mutta tuotanto käy vielä puoliteholla koronakriisiä edeltäneeseen aikaan verrattuna.
Volkswagen-konserni työllistää 671 000 henkilöä ja tehtaita sillä on 124. Tuotantolaitoksista 72 on Euroopassa ja 28 pelkästään Saksassa. Konserni on keskeyttänyt kaiken tuotantonsa Euroopassa toistaiseksi.
Lähde: Automotive News Europe
Uusimmat
-
16:05
Koska viimeksi pesit tämän osan? Siivoojan video astianpesukoneesta etoo – älä katso tätä syödessäsi
-
16:03
Itusalaateista löytynyt listeriaa ja salmonellaa
-
15:53
Valtteri Bottaksen talli hautoo jymypaukkua – "Uskon sen olevan yllätys"
-
15:41
Suomi jatkoi voitokasta MM-taivaltaan – lohkovoitto varmistui nihkeällä esityksellä
-
15:25
Krista Siegfrids täytti vuosia – tästä syystä hän ei voi ottaa syntymäpäivänään kuvaa itsestään
-
15:19
Uhriluku Gazassa jo lähes 16 000, suurin osa naisia ja lapsia – MTV seuraa sotaa
-
15:14
Krista Kiuru poistui ryminällä haastattelusta
-
15:01
Kohta kajotaan harrastegolfarin lyönteihin – lajin huipulla tekeillä valtava sääntömuutos: "Hirviömäistä"
-
14:50
Epäonninen suomalaishuippu tekee paluun – myös Iivo Niskanen mukana Östersundin maailmancup-karkeloissa
-
14:41
Metsälammen naisen kohtalo selvisi – ruumiinavaus paljasti verityön
-
14:37
Oletko ennen nähnyt laiskiaisvauvaa? Tämä parin tunnin ikäinen kaveri pelastettiin rajumyrskyn jäljiltä
-
14:29
MTV Urheilun tiedot: Riitta-Liisa Roposesta suurta hämmennystä Suomen hiihtomaajoukkueessa
-
14:29
He ovat saaneet kutsun Linnan juhliin tänä vuonna – katso kattava lista!
-
14:24
Sukeltajat löysivät Yhdysvaltojen Osprey-sotilaskoneen hylyn ja lisää miehistön ruumiita
-
14:08
Turun sataman läpivalaisu paljasti kylmäävän näyn matkustajan taskussa
-
14:02
Asianajajalta kovaa kritiikkiä Airiston Helmi -oikeudenkäynnissä: "Massiivinen isku oli turha"
-
13:58
Tämä isku toi pelikieltoa: Poikittainen maila päähän pudotti vastustajan
-
13:52
Tämä kierrätetty joululahja kiinnostaa nyt eniten – "Uniikki ilmiö käytetyn tavaran kaupassa"
-
13:43
Vuoden euribor laski alle 3,8 prosentin
-
13:36
Valkoinen talo varoittaa: Tuki Ukrainalle vaarassa loppua – MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
Lataa lisää