Viron puolustusministeri Hanno Pevkur sanoo MTV:n haastattelussa droonien torjunnan ja tuhoamisen olevan iso haaste.
Sekä Viroon että Suomeen on pudonnut viime kuukausina reiteiltään eksyneitä ukrainalaisdrooneja.
Drooneja on havaittu viime kuukausina myös Viron ilmatilassa. Esimerkiksi maaliskuun lopulla ilmatilaan ajautui yhden yön aikana useita drooneja.
Lue lisää: Nyt Ukrainan droonit eksyivät Viroon
Viron puolustusministeri Hanno Pevkur kertoo MTV:n Asian ytimessä -ohjelman haastattelussa Viron puolustusvoimien olleen lähellä ampua drooneja alas.
Osa drooneista on näkynyt tutkassa.
– Olemme olleet hyvin lähellä [alas ampumista]. Baltian ilmavalvonta näki droonit, ja meillä oli mahdollisuus toimia. Rauhan aikana ei voi kuitenkaan ampua alas kaikkea, mitä tutkalla näkyy. Tarvitaan myös visuaalinen varmistus, Pevkur sanoo.
Hänen mukaansa drooneista on joissakin tapauksissa ollut myös näköhavainto.
– Mutta emme toimineet, koska kohde oli jo Suomenlahden alueella ja reitti ei suuntautunut Suomeen tai Viroon.
Vaikea torjua ja tuhota
Ukrainan droonit ovat toistuvasti iskeneet Itämeren öljysatamiin, esimerkiksi Koivistoon ja Laukaansuuhun. Ukrainasta laukaistut droonit ovat kulkeneet lähes tuhannen kilometrin matkan.
– Tämän matkan aikana Venäjän ilmatorjunta ei ole pystynyt ampumaan niitä alas. Se osoittaa, kuinka vaikeaa drooneja on torjua, havaita ja tuhota, Pevkur sanoo.
Pevkur sanoi haastattelussa Viron harmittelevan Yhdysvaltojen asetoimitusten keskeytystä.
Yhdysvaltojen kanssa sovitut toimitukset Viroon ovat toistaiseksi pysähdyksissä, koska Yhdysvallat tarvitsee aseita Iranin sodassa. Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta.
Katso videolta: Näin asiantuntijat kommentoivat Pevkurin analyysia turvallisuustilanteesta.

