HIM-yhtyeen keulakuva Ville Valo päästi Turun Ruisrock-yleisön jännityksestä heti bändin keikan alkajaisiksi: Valon ääni oli taas kunnossa ja hän lauloi upeasti.
Mies tosin vaikutti kovin jännittyneeltä ja tuntui jopa haluavan ajoittain piiloutua akustisen kitaransa taakse. Kun esiintymistä oli takana jo puolisen tuntia, Valo alkoi vihdoin ottaa kontaktia yleisöön ja rentoutua.
Muusikon keikkakunto oli monelle arvoitus, sillä HIM perui toukokuussa Pohjois-Amerikan kiertueensa Valon vakavan sairastumisen vuoksi.
Ruisrock-lauantain Niittylavalla päättänyt HIM soitti sekä uutta tuotantoaan että vanhoja hittejään. Bändin läpimurron eli Join Me -kappaleen ensimmäiset tahdit saivat yleisössä aikaan massiivisen huokauksen.
Paula Vesalan kahden keikan ilta
Vaikka HIM innostikin Ruisrock-yleisön villeihin suosionosoituksiin ja yhteislaulantaan, oli vähintään yhtä kovaa hurmosta havaittavissa myös muutamien muiden suomalaisyhtyeiden keikoilla. Syksyllä pillit pussiin laittavan PMMP:n esiintymisissä vauhti ei ole hidastunut vuosien varrella tippaakaan, ja yhtyeen laulajat Paula Vesala ja Mira Luoti antoivat jälleen kaikkensa.



