Helsinkiläinen Hyvä oli liikaa Hollolan Mustalle Surmalle – näin taitavia ovat mölkyn Suomen parhaat

2:16imgKatso videolta, miten mölkkymittelö sujui lauantaina.
Julkaistu 03.08.2025 08:34(Päivitetty 03.08.2025 09:11)
Toimittajan kuva

Raija Kantomaa

raija.kantomaa@mtv.fi

@RaijaKantomaa

Juhlavuottaan viettävä Terassimölkkyseura isännöi SM-Trippelin ja SM-Singelin viikonloppuna Helsingin Pirkkolan liikuntapuistossa. Kilpailuissa palkintorahaa on luvassa 2400 euroa.

Terassimölkyn tarina sai alkunsa vuonna 1999 terassisählystä.

– Meitä oli muutama kaveri ja halusimme viettää aikaa pelaamalla jotain peliä. Olimme jo reilut kymmenkunta vuotta pelanneet sählyä, mutta ikä alkoi painamaan rankassa lajissa, kertoo Terassimölkky ry:n puheenjohtaja Antti Hautapakka.

Hautapakan mukaan joku kaveriporukasta keksi, että mölkky lajina on fyysisesti kevyempää.

– Siitä tuli sitten vuonna 2011 nimi Terassimölkky. Tänä vuonna meillä on viidestoista juhlavuosi. Juhlimme sitä järjestämällä SM-kisat ja ensi vuonna me järjestämme MM-kisat Helsingissä.

Vuoden mölkky-ilmiönä palkittu

Virallisesti Terassimölkky ry on elokuussa 2024 toimintansa aloittanut seura, jonka tarkoituksena on edistää jäsenistön mahdollisuuksia pelata kilpamölkkyä ja levittää tietoa mölkystä kilpapelinä. 

Terassimölkyn aktiivinelikkoon kuuluvan Jouni Niemisen kerrotaan vieneen lajille omistautumisen omalle tasolleen, sillä hän on rakentanut kotipihaansa oman mölkkykentän. 

Nieminen on saanut kuvansa myös Wikipedian japaninkieliseen versioon mölkystä kertovan sivun paraatipaikalle.

Jari Pelti Peltola on puolestaan rakentanut seuran järjestämään Terassimölkky-turnaukseen lähes reaaliaikaisen tulospalvelun. Hän on myös analysoinut satojen pelaajien menestyksen SM-kisoissa ja luonut tämän pohjalta mölkyn SM-rankingin.

Ei siis ihme, että Suomen Mölkkyliitto palkitsi Terassimölkyn jo vuonna vuonna 2020 vuoden mölkky-ilmiönä.

Lue myös: Sata japanilaista osallistui mölkyn MM-kisoihin viikonloppuna, ja ensi vuonna kisat viedään Japaniin – miksi maassa muhii nyt mölkkybuumi?

SM-kisojen finaalin osallistujia ennätysmäärä

Puheenjohtajan Antti Hautapakan mukaan mölkyn SM-kisat ovat kaikille avoimet, joten mukaan voi ilmoittautua jokainen ikään, sukupuoleen ja pelikokemukseen katsomatta. 

– Mölkkyhän on siitä kivaa, että tässä ei ole ikäsarjoja eikä mies-tai naissarjoja. Tämä vaatii taitoa ja tuuria, joka viehättää tässä pelissä, lisää Hautapakka.

Lajissa on kilpailtu SM-tasolla jo vuodesta 2004.

Hautapakka kertoo, että mölkyssä voi heittää perusheittoa, pystyheittoa tai mopoa alakierrettä.

Hautapakan joukkueen tie ei vienyt lauantaina aivan kärkikolmikkoon, mutta nyt tähtäimessä ovat jo Puolan MM-kisat parin viikon päästä.

– Me ollaan menossa sinne ja ja siellä voitetaan loistavalla pelisuunnitelmalla.

Suomalaisia innostetaan lajin pariin

Hautapakka kertoo, että Lahdessa lama-aikana keksitty mölkky on levinnyt ympäri maailmaa.

– Viime vuotisissa Japanin MM-kilpailuissa pelaajia oli 3300 viidestätoista eri maasta. Kilpamölkky on suositumpi laji Japanissa ja petanquen synnyinmaassa Ranskassa kuin Suomessa.

Tähän Terassimölkky ry hakee nyt muutosta innostamalla suomalaisia kilpailemaan lajissa.

Hautapakka iloitsee, että tänään Pirkkolassa tehtiin osallistujamäärässä kaikkien aikojen ennätys, sillä kolmihenkisiä joukkueita oli 140, kun aiempi ennätys oli 104. Osallistujia oli lauantaina yli 400.

Voittaja ratkesi vasta iltakymmeneltä. Tällä kertaa SM-voiton vei HMS Hyvä Helsingistä lukemin 3-1, kun toiseksi jäi Musta Surma Hollolasta.

Tuoreimmat aiheesta

Kesä