Unkarin GP:n aika-ajossa toiseksi sijoittunut Ferrarin Lewis Hamilton lähtee sunnuntain kisaan kolmen lähtöruudun rangaistuksen kanssa. Myös Mercedeksen Kimi Antonellia rangaistiin.
Hamiltonille mätkäistiin rangaistus McLarenin Oscar Piastrin estelemisestä ratkaisevilla kierroksilla.
Piastri jäi tallikaverinsa Lando Norrisin paalupaikkaan päättyneissä aika-ajoissa viidenneksi. Hamiltonin putoaminen viidenteen lähtöruutuun nostaa Piastrin lisäksi Ferrarin tallikaverin Charles Leclercin ja Red Bullin Max Verstappenin hänen edelleen.
– En tiedä olinko jonkun edessä sen jälkeen, kun olin päässyt kierrokseni loppuun, joten yritän käydä mielessäni läpi asiaa. En ollut tietoinen, että kukaan olisi ollut tulossa, Hamilton kummasteli tuomariston eteen saamaansa kutsua.
Myös Mercedeksen Kimi Antonelli olisi voinut hyötyä Hamiltonin rangaistuksesta, mutta italialainen sai niin ikään kolmen lähtöruudun rangaistuksen sunnuntain kisaan.
Aika-ajossa neljänneksi sijoittunut Antonelli ei hiljentänyt vauhtiaan riittävästi Verstappenin pyörähdyksen aiheuttamien keltaisten lippujen aikana. Näin ollen Antonelli putoaa seitsemänteen lähtöruutuun.
Unkarin GP käynnistyy kello 16 Suomen aikaa. Eturivistä starttaavat Norris ja Leclerc ennen Piastria ja Verstappenia. Hamiltonin rinnalta kolmannesta rivistä matkaan lähtee Mercedeksen George Russell. Cadillac-kuskit Valtteri Bottas ja Sergio Perez täyttävät ruudukon viimeisen rivin.

