Viiden lapsen äidillä erikoinen addiktio – syö päivässä purkillisen vauvantalkkia: "Tajuan kyllä, että se on vähän outoa"
Brittiläinen viiden lapsen äiti syö päivässä purkillisen talkkia. Naisen riippuvuudesta uutisoi muun muassa Daily Mail -sivusto.
Brittiläisellä Lisa Andersonilla, 44, on erikoinen riippuvuus: hän syö päivässä kokonaisen purkillisen vauvantalkkia. Yhdessä purkissa talkkia on noin 200 grammaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Asiantuntijoiden mukaan talkin syöminen on vaarallista. Maailman terveysjärjestö WHO on todennut, että sillä on yhteys syöpään.
Himo iski 15 vuotta sitten
Kaikki alkoi 15 vuotta sitten, kun viiden lapsen äiti Lisa yhtäkkiä tunsi vastustamatonta halua syödä talkkia. Hän oli juuri kuivaamassa muutama päivä sitten syntynyttä poikaansa kylvyn jälkeen.
Lisaa houkutteli alun perin talkin haju.
– Minulle vain tuli yhtäkkinen himo syödä sitä. En voinut vastustaa sitä. Nuolin sitä kädeltäni ja nautin siitä todella, Lisa kertoo Daily Mail -sivustolle.
Toisten lapsen kohdalla vastaavanlaista himoa ei ollut esiintynyt, vaikka talkkia on ollut kotona ja sitä on käytetty.
Talkkia puolen tunnin välein
Himo jäi päälle ja nyt hän kertoo syövänsä talkkia puolen tunnin välein.
– En voi elää ilman sitä. En oikeasti pärjää puolta tuntia ilman sitä.
Lisa nousee monta kertaa yössä sängystä talkinhimoissaan. Hän juo vettä aina syötyään talkkia.
Lisa arvioi syöneensä talkkia noin 8 000 punnan eli noin 9 400 euron edestä. Viikossa talkkiin menee rahaa kymmenisen puntaa, noin 11 euroa. Hän on ollut korkeintaan kaksi päivää syömättä talkkia. Addiktin tapaan hän halusi talkkia aina vain suurempia annoksia.
Korvikkeeksi minttukarkkeja
Kun Lisa lähtee pois kotoa, hän syö supervahvoja minttukaramelleja. Ne ovat korvike kalkkimaisen rakenteensa takia.
– Yhtenä päivänä olin ulkona muutaman tunnin ja olin syönyt kuusi pakettia vahvoja minttukarkkeja.
– Mutta kun tulin kotiin, söin talkkia. Kalkkimainen rakenne on sitä, mitä himoitsen.
Syynä ehkä pica-oireyhtymä
Kymmeneen vuoteen Lisa ei kertonut addiktiostaan kenellekään. Lopulta hän kertoi asiasta ex-miehelleen, joka oli ihmetellyt, miksi Lisa hiipi jatkuvasti kylpyhuoneeseen.
Nyt Lisa on uskaltanut hakea apua riippuvuutensa. Hän sai rohkeutta sen jälkeen, kun oli viime vuonna lääkärissä käydessään saanut kuulla, että hänellä voisi olla pica-oireyhtymä.
Pica-oireyhtymä on syömishäiriö, johon liittyy pakottava tarve syödä ruoaksi tarkoittamattomia asioita. Ihminen voi syödä esimerkiksi maalia tai pölyä.
Lisa tuli siihen tulokseen, että talkkiriippuvuus ei ole normaalia. Tässä kuussa hän aikoo aloittaa terapian.
– Tajuan kyllä, että se on vähän outoa. Mutta siinä on vain sellainen kiva saippuamainen maku, hän tuumii Daily Mail -lehdelle.
Lähteet: Dailymail.co.uk, Metro.co.uk
Uusimmat
-
06:06
Limnéll: Kreml tökkii Suomen ydinasekantaa – "jatkuvaa" henkilökohtaista vaikuttamista
-
05:55
NHL-mestarivalmentaja esitti Olli Jokiselle yllättävän toiveen – "Olin, että aha!"
-
05:52
Ex-puolisoa vaaditaan vangittavaksi Janne Puhakan murhasta – istunto tänään
-
05:41
Stubb tapaa Norjassa pääministeri Stören
-
05:35
Eduskunta äänestää: Välikysymys palkkatasa-arvosta
-
05:30
30 vuotta sitten Suomi äänesti ja sillä oli valtavat vaikutukset
-
05:18
Israel torjui ehdotuksen tulitauosta Libanonissa
-
00:00
Expressen: Räjähdys Tukholmassa – pommiryhmä paikalla
-
22:43
Jättiläispandapari saapui tiistaina Kiinasta Washingtoniin
-
22:20
Kaksi pikaraitiovaunua törmäsi toisiinsa Helsingissä
-
22:18
Pikkuhuuhkajien valmentajalta jättivoiton jälkeen poikkeuksellinen viesti suomalaispelaajien vanhemmille: "Haluan heti sanoa"
-
22:04
Nyt puhuu Kylian Mbappén asianajaja – näin hän perustelee supertähden syyttömyyttä: "Tämä sulkee pois sen mahdollisuuden"
-
21:40
Ensitreffit-Jyrkin kuorsaus vei Jennin yöunet – vodcast: Ero vai eri makuuhuoneet?
-
21:17
Hizbollah uhkasi hyökätä kohteisiin ympäri Israelia
-
21:10
Times: Englanti teki historiallisen päävalmentajavalinnan
-
21:10
Janne Puhakan murhasta epäillyn ystävä VG:lle: "Olen pitänyt häntä hyvänä ja lämpimänä ihmisenä"
-
20:52
Upea nousu! Pikkuhuuhkajat eteni EM-jatkokarsintaan
-
20:44
Vain pieni osa EU-maiden palautuspäätöksistä saadaan pantua toimeen – tämä on suurin ongelma
-
20:22
Miksi Israel on alkanut tulittaa rauhanturvaajia? Tutkija: Lähi-idän tilanne kärjistyy entisestään lähiviikkoina
-
20:20
Expressen: Real Madridilla kriisikokous Kylian Mbappén raiskausepäilyn vuoksi – "He panikoivat"
-
Lataa lisää