Iranilaistaustainen mies pelkää maan hallinnon koventavan otteitaan sen jälkeen, kun yhteydenpito on estetty.
Iranissa on internetyhteyden lisäksi suljettu puhelinyhteydet, kertoo Suomessa asuva iranilaistaustainen mies.
Suomen ulkoministeriö vahvistaa viestiyhteyksien Iranissa "katkenneen hyvin laajalti".
Mies ei ole saanut läheisiinsä yhteyttä viimeiseen vuorokauteen. Hän kertoo olevansa erittäin huolestunut tilanteesta.
MTV Uutiset ei julkaise miehen nimeä, sillä nimen julkaisu voisi vaarantaa hänet sekä hänen läheisensä Iranissa.
Miehen mukaan Iranin hallinto on palkannut ihmisiä vakoilemaan puolestaan Euroopassa. MTV Uutiset ei ole voinut vahvistaa väitettä, mutta pakolaisvakoilu on varsin yleinen autoritaaristen hallintojen käyttämä keino. Esimerkiksi Ruotsi tuomitsi vuonna 2019 journalistina esiintyneen iranilaismiehen vakoilusta vankeuteen. Oikeuden mukaan mies oli vakoillut Ruotsin lisäksi muun muassa Tanskassa ja Hollannissa.
"Tämä hallitus on todella julma"
Mies uskoo, että Iranin hallinto pyrkii yhteydet sulkemalla peittämään jälkiään ja estämään ulkopuolisten toimijoiden, kuten Yhdysvaltojen tai EU:n, puuttumisen tilanteeseen.
