Videot todistavat: Tesla todella toimii talvella – rankoissakin olosuhteissa

Autovalmistajat Tesla ja Toroidon kertoivat MTV Autoille, että vaikka kylmyys vaikuttaakin sähköautojen toimintaan, ei pakkasolosuhteiden tulisi haitata autojen toimintaa kovinkaan paljoa. Mutta mitä sanovat kuluttajien tekemät testit?

Tesla itse kertoo autojensa kestävän kylmää mitä mainioimmin – eräs uskollisimmista asiakkaistakin kun asuu napapiirin pohjoispuolella. Tehokas lämmityssysteemi toimii autoon yhdistettyyn mobiilisovelluksen kanssa, joten pakkasaamuina lähdönkään ei pitäisi olla ongelma.

Norjalainen Tesla-fani Bjørn Nyland testasi sähköauton Model S:ää Norjan talviolosuhteissa jo vuonna 2013. Lämpötilan tippuessa alle nollan, Teslan toimintasäde putoaa noin 20 prosenttia. Nissanin Leaf-sähköautoon verrattuna toimintasäteen tippuminen on pienempää, sillä Leafin toimintasäde putoaa videon mukaan lämpötilan alentuessa jopa 50 prosenttia.

Nyland testasi myös, mitä Teslalle käy, kun sen jättää paikoilleen lähes kuukauden ajaksi talvisaikaan. Nyland lähti 27 päivän lomamatkalle ja testasi, kuinka paljon latausta katosi tänä aikana. Tulokset yllättivät, sillä oletetun 30 prosentin sijaan varausta oli kadonnutkin kuukauden aikana vain 20 prosenttia.

Norjalaiset ovat todella Tesla-kansaa. Maan omaksi “Stigiksi” ristitty kuljettaja kävi testaamassa, kuinka auto kulki tammikuisessa lumimyräkässä. Ja hyvinhän tuo meni.

Lue myös:

    Uusimmat