Video: Mikko Kuustonen kruisailee ralliklassikolla: "Jarruja ei varsinaisesti ole"
Mikko Kuustonen hyppää ralliklassikon kyytiin auttaakseen kirjailija Tuomas Kyröä tulevan kirjan kansikuvan kanssa.
MTV3:n kesäsarjassa Mikko Kuustonen kuljettaa tunnettuja suomalaisia hoitamaan heille tärkeitä asioita.
Ohjelman jaksossa 6.8. nähdään Mielensäpahoittaja-kirjan kirjoittanut Tuomas Kyrö. Kirjailija tarvitsee kruisailevan kesäkuskimme apua, sillä hän julkaisee Mielensäpahoittajan rallipokkarin. Opus kaipaa kansikuvaa ja tähän Kyröllä on oiva suunnitelma.
Mini Van 1967
- Minin pakettiautoversio
- Oli aikanaan suosittu erityisesti Britanniassa pienyrittäjien työkaluna
- 60-luvulla myös runsaasti Suomessa, mutta nykyään todella harvinaisia
- Timo Mäkinen ajoi yhdet Jyväskylän Suurajot paku-Minillä, koska jakeli kyseisellä mallilla päivittäin Ilta-Sanomia Etelä-Suomessa
- Moottori on 850 cm ”voimamoottori”
Kirjailija aikoo nimittäin sonnustautua opuksen kansikuvassa vanhanajan ralliasusteeseen, joka on vihdoin saapunut postiin. Ei aikaakaan, kun Kuustonen saapuu auttamaan ja kuskailemaan Kyröä vuoden 1967 Mini Vanilla.
Millaisia mietteitä kaara kesäkuskissamme saa aikaan?
– Mainio peli ja muun muassa ralliklassikko, Kuustonen aloittaa.
Jotain mutkia matkassa kuitenkin löytyy.
– Jarruja ei varsinaisesti tässä ole, jatkaa.
Katso esimakua tulevasta jaksosta!
Kesäkuski MTV3-kanavalla torstaisin klo 21.
Uusimmat
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:37
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
20:31
F1:ssä todella kiusallinen tapaus – FIA lopetti nopeasti Toto ja Susie Wolffin tutkinnan
-
20:29
Jennifer pudotti kymmeniä kiloja yhden päätöksen ansiosta
-
20:22
Juhani vangitsee lumihiutaleet tavallisella pokkarilla – katso upeat kuvat!
-
20:21
Insinööriliitto valmis muihinkin painostustoimiin – näin kommentoi puheenjohtaja
-
Lataa lisää