Yli kymmenen asteen lämpötiloja on odotettavissa viikonlopun kynnyksellä Etelä-Suomeen. Ennen sitä niistä saadaan nauttia Pohjanmaan seudulla.
Meteorologi Markus Mäntykannas ennustaa vahvoja kevään merkkejä viikonlopulle. Mäntykannas ei pidä 15 astetta todennäköisenä, mutta kymmenen astetta ylittyy.
Keskiviikkona sumupilvi ja tihkusateiden vyöhyke hallitsee isoa osaa maasta.
– Se tarkoittaa, että lumet hupenevat nopeasti myös metsäalueilta.
Torstaina Norjan vuoriston yli puhaltava kuiva föhn-tuuli lämmittää varsinkin Pohjanmaan aluetta, jossa kymmenen astetta voi mennä rikki.
Keväinen viikonloppu
Etelässä torstaina ollaan vielä pilvien alla, mutta perjantaina tilanne muuttuu.
Säätila selkenee perjantain vastaisena yönä, ja Mäntykannas muistuttaa yöpakkasten mahdollisuudesta, jolloin tienpinnat voivat olla liukkaat varhain aamullakin.
– Eli jos on tarvetta ajaa öisin tai varhain aamuisin, niin pitäisin talvirenkaat vielä.
Viikonlopusta on tulossa kokonaisuudessaan keväinen.
– Aurinko paistaa ja laajalti on kymmenen astetta, eli kyllähän terassikeleistä puhutaan rohkeimpien osalta.
Mäntykannas avasi Huomenta Suomessa myös suomalaisten suosikkikohteen hämmentävän sateista tilannetta.
– Yli vuoden sateet viiden päivän aikana.
