Kesätyöpaikkojen määrä on vähentynyt runsaasti viime vuodesta.
Kesätyöpaikkojen haku on käynnistynyt ja suuri osa yrityksistä rekrytoi kesän työntekijät vuoden ensimmäisten kuukausien aikana.
Talouden epävarma tilanne heijastuu myös kesätyöpaikkoihin. Tähän mennessä kesätyöpaikkoja on tarjolla yli 20 prosenttia vähemmän kuin samalla ajanjaksolla viime vuonna, työnhakupalvelu Duunitorilta kerrotaan MTV Uutisille.
– Yleisesti ottaen työmarkkinatilanne on ollut aika vaikea jo useamman vuoden ajan. Eli paikkoja on huomattavasti aiempaa vähemmän ja samaan aikaan hakijoita on liikkeellä paljon enemmän, kertoo Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.
Kilpailu on kovaa
Samaan aikaan, kun kesätyöpaikkailmoituksien määrä on laskenut, hakijoiden määrä puolestaan on noussut.
– Moni työtön myös haki kesätöitä, ei vain nuoret, viestitetään Palvelualojen ammattiliitto PAMista MTV Uutisille.
Duunitorilla on juuri nyt yli 3000 kesätyöpaikkailmoitusta, joilla on jo 1,5 miljoonaa lukukertaa.
Kilpailu kesän töistä on kovaa ja tämän ovat huomanneet myös työnhakijat.
– On se stressaavaa, jos haluaa kovasti töihin, kesätyönhakua suunnitteleva kertoo.

