Venäläiset raivona Marit Björgenin dopingpaljastuksesta – "Säälittäviä valehtelijoita"

Björgen: On hienoa päättää kausi tällä tavalla 0:44
Marit Björgen C Moren haastattelussa kauden 2017–18 päätteeksi. Hän lopetti tuon jälkeen huippu-uransa.

Maastohiihdon kahdeksankertaisen olympiavoittajan Marit Björgenin "Vinnerhjertet" -uutuuskirjassa paljastetaan, että norjalaisen dopingnäytteessä oli kiellettyä ainetta vuoden 2017 Lahden MM-kisoissa. Paljastus on raivostuttanut Venäjällä.

Björgen voitti Lahdessa neljä maailmanmestaruutta. Hän kertoo kirjassaan, kuinka sai tiedon, että dopingnäytteessä oli ollut jäämiä anabolisesta steroidista 19-norandrosteronista. Selitys tapahtuneelle oli se, että jäämiä olisi tullut lääkeaine Primolut-N:sta, jota Björgen käytti kuukautiskiertonsa manipuloimiseen. 

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS hyväksyi selityksen ja Björgen ei saanut sanktioita. Venäjän hiihtopomo Jelena Välbe järkyttyi uutisesta.

– Olen aina nähnyt ja aion jatkossakin nähdä hänet loistavana hiihtäjänä, mutta minulla on vakavia kysymyksiä päättäjille, että mikä määritellään dopingiksi, Välbe sanoi Nettavisenin mukaan.

Venäläinen urheilukommentaattori Dmitri Guberniev ottaa Välbeä tiukemman linjan Björgenin dopingpaljastuksesta.

– He ovat säälittäviä valehtelijoita ja tekopyhiä. Kaikki saavat sitä kehoonsa vahingossa, Guberniev sanoi R Sportille.

– Maailman menestynein hiihtäjä ei pelkää sanktioita. Miksi häntä pelottaisi? Silloin on annettu anteeksi kuten nytkin, toimittaja Alexander Govorov kirjoitti R Sportissa.

Govorov sanoo, että norjalaislääkärien selitykset ovat selviä valheita ja Norjan joukkueen tietämättömyys asiasta olisi mahdotonta. 

– Norjan hiihtokuningatar kertoo avoimesti, että hän käytti dopingia, eikä saa mitään siitä, Govorov totesi.

Lue myös:

    Uusimmat