Dopingpaniikki iski Marit Björgeniin Lahden MM-kisoissa – näytteestä löytyi kielletyn aineen jäämiä: "Kaksi viikkoa kestänyt helvetti"

Maastohiihtolegenda Marit Björgen juhli Lahden MM-kisoissa vuonna 2017 neljää maailmanmestaruutta. Björgenistä kertovassa "Vinnerhjerte" -uutuuskirjassa paljastetaan, että Björgenin dopingnäytteessä oli kielletyn aineen jäämiä, mikä sai norjalaistähden paniikkiin.

Kahdeksankertainen olympiavoittaja Björgen oli viimeistä kertaa MM-ladulla Lahdessa ja hän oli kisojen hiihtokuningatar neljällä kultamitalillaan. Björgen sai muutamaa viikkoa kisojen päättymisen jälkeen puhelun, joka sai norjalaisen paniikkiin. Norjan maajoukkuelääkäri Petter Olberg soitti, että kansainvälinen hiihtoliitto FIS oli ottanut häneen yhteyttä. Syy tähän oli Lahden dopinglaboratorion löydös Björgenin näytteestä. 

– Mitä tämä oli? Ensin Martin (Johnsrud Sundby), sitten Therese (Johaug) ja nyt minä itse? Oliko tämä mahdollista. Kaikki mahdolliset skenaariot pyörivät mielessä: lehtien otsikot, lehdistötilaisuuden salamavalot, vahingonilo, tuomitseminen. Kyyneleet valuivat, sanat jäivät kurkkuun kiinni, kirjassa kuvaillaan Björgenin kokemaa reaktiota puheluun.

Björgenin dopingnäytteessä oli jäämiä 19-nonandrosteronista, joka on maailman antidopingtoimisto Wadan kiellettyjen aineiden listalla. Siitä on langetettu runsaasti kilpailukieltoja. Maajoukkuelääkäri Olberg yritti rauhoitella Björgeniä, että asiaan voi löytyä täysin toinen selitys.

Norjalainen oli ottanut ennen ja jälkeen mestaruuskisojen ottanut lääkettä (Primolut-N) manipuloidakseen kuukautiskiertoaan. Se on hyväksytty lääke, josta Björgen on ilmoittanut ja osoittanut käyttävänsä lääkettä. Lääkkeen käyttö voi tuoda virtsassa näkyviin pieniä määriä 19-nonandrosteronia. Olberg oli sitä mieltä, että se selittäisi kaiken.

Björgen oli kuitenkin järkyttynyt tapahtuneesta. Kirjassa kuvaillaan puhelun jälkeisiä tuskaisia tunteja, jotka hän vietti poikansa Mariuksen kanssa.

– Hän nosti Mariuksen ilmaan ja halasi häntä kunnolla. Silloin kyyneleet tulivat jälleen. Hän antoi niiden valua kylvettäessään, kuivatessaan ja laittaessaan Mariuksen sänkyyn, kirjassa sanotaan.

Lääkäri ja Björgen olivat paria päivää myöhemmin koonneet kaikki faktat yhteen ja lähettäneet tiedot FIS:ille. He saivat odottaa vastausta useamman viikon tai kuten kirjassa kuvataan: "Kaksi viikkoa kestänyt helvetti". FIS:in vastaus vapautti Björgenin kaikista epäilyistä ja selitys hyväksyttiin.


Lue myös:

    Uusimmat