Jäätanssin venäläisen olympiavoittajan Roman Kostomarovin jalka on jouduttu amputoimaan, kertoo Izvestija-lehti. Kostomarov, 46, voitti parinsa Tatjana Navkan kanssa olympiakultaa Torinossa vuonna 2006.
Kostomarov joutui sairaalahoitoon 10. tammikuuta heikotuksen ja rintakipujen vuoksi. Kostomarovin todettiin sairaalassa kärsivän verenmyrkytyksestä ja keuhkokuumeesta ja hänet siirrettiin tehohoitoon.
Kostomarovin toinen jalka on jouduttu amputoimaan kokonaan, Izvestija kertoo. Toisesta jalasta on jouduttu poistamaan kantapää ja varpaat. Lehden mukaan Kostomarov on antanut suostumuksensa myös sormiensa amputoimiseen. Kostomarovin tilanne on yhä vakava.
Moskovassa syntynyt Kostomarov voitti Navkan kanssa olympiakullan kanssa kaksi maailman mestaruutta ja kolme Euroopan mestaruutta.
Navka on viime aikoina noussut uutisiin lähinnä miehensä, Vladimir Putinin lehdistöpäällikon Dmitri Peskovin vuoksi. Navka asetettiin Yhdysvaltojen pakotelistalle viime vuoden maaliskuussa.
Uusimmat
-
11:31
Tiedätkö, mitä "laudatur" oikeasti merkitsee?
-
11:27
Nyrkkeilijä kuoli traagisesti kehään – Tyson Furylta karu viesti: "Siitä meille maksetaan"
-
11:24
Näin Helsinki viesti oppilaille ja huoltajille tietomurrosta – jo vuosia sitten koulussa olleiden tietoja on myös voinut vuotaa
-
11:18
Olkiluoto 3:n vuosihuolto viivästyy – jälleen
-
11:04
THL:stä lähtee yli 200 ihmistä – lähes sata irtisanotaan
-
10:59
Pitääkö parsa kuoria? Ruotsalaiskokilta tärkeä muistutus
-
10:36
Meteorologi Liisa Rintaniemi siitepölyallergikoille: "Näyttäisi tulevan pahat viikot" – katso kuukausiennuste
-
10:33
Tappara hankki SM-liigajoukkueen kapteenin riveihinsä
-
10:25
EU teki virallisen valituksen Euroviisuista
-
10:16
Putinin Kiinan-vierailun ajankohta tarkentui – tapaa Xi:n jo tällä viikolla
-
10:12
10/10! Vuoden parhaan ylioppilaan tulos häkellyttää
-
10:11
Suomalaislupaus hirmuisessa maalivireessä – taas hattutemppu Pohjois-Amerikassa!
-
10:08
"Kuin tilaisit Netflixin vuodeksi": Meppiehdokkaat laittoivat suomalaisten maksut EU:lle mittasuhteisiin
-
10:00
Missä ovat Jesse Puljujärven tehot? Olli Jokinen peräänkuuluttaa realismia: "Pisteet ovat plussaa"
-
09:44
Suomessa lahjasoluhoitoon pääsyä voi joutua odottamaan jopa kaksi vuotta – tässä syy
-
09:34
Rakenteilla ollut 14-kerroksinen parkkitalo sortui vilkkaalle autotielle Intiassa – video tallensi
-
09:24
Kuka teki tietomurron Helsingin kaupunkiin ja miksi? Asiantuntija ei usko, että kyse on siitä maasta, jota epäillään aina ensin
-
09:13
Konkaripakilta paljonpuhuva lausunto huippuvireisen NHL-tähden jättipelikiellosta – "Hän teki valintansa"
-
09:07
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin säätiö julistettiin maksuhäiriöiseksi
-
08:52
Näistä tuloksista Saga Vannisen valmentaja vaikenee
-
Lataa lisää