MM-jalkapalloa ei pelata suomalaislasten tai aikuistenkaan kannalta optimaaliseen aikaan.
Kesälomalla tavallista pidempään valvominen tuntuu lähestulkoon lapsen perusoikeudelta. Harva jaksaa kuitenkaan jaksaa sinnitellä aamukuuteen–seitsemään asti.
Se olisi tarpeen, jos meinaa katsoa aamuneljältä tai -viideltä alkavia jalkapallon MM-kisojen otteluita.
Monissa perheissä ollaan seuraavat viikot tuon kinkkisen kysymyksen äärellä: Saavatko lapset katsoa MM-kisojen pelejä yötä vasten suorana lähetyksenä.
Lastenpsykiatrian elävällä legendalla Jari Sinkkosella on tilanteeseen ratkaisuehdotus.
Anna lapsellesi lupa katsoa peli ja odota, että hän simahtaa ennen sen alkua tai sen aikana.
– Menisin mukaan. Jos minun kymmenkesäinen sanoisi, että haluaa neljältä alkavan pelin katsoa, niin siitä vaan. Nyt on kesäloma ja nukkua ehtii kyllä, Sinkkonen sanoo.
Kun lapsi lopulta nukahtaa tv:n ääreen, voi asiaan palata seuraavana päivänä ottelutallenteen merkeissä.
Onneksi kaikkein yleisin pelien alkamisaika on kuitenkin kello 22. Ei sekään aivan optimaalinen kellonaika lapsiperheille.
