Jääkiekon maailmanmestaruutta Venäjän paidassa juhlinut Andrei Nikolishin raivostui, kun Riian kaupungin viranomaiset vaihtoivat Venäjän lipun maan olympiakomitean lippuun.
Riian kaupungin keskustassa sijaitsevalla aukiolla on kaikkien MM-kisamaiden liput. Venäjä ei saa pelata MM-turnauksessa maansa lipun alla maailman antidopingtoimiston antamien sanktioiden vuoksi. Riian kaupungin edustajat kertoivat, että kaupunki on koristeltu kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n ohjeiden mukaan.
MM-kultaa vuonna 1993 ja olympiapronssia vuonna 2002 Venäjän maajoukkueessa voittanut Nikolishin ei tätä sulattanut.
– Latvialaiset eivät ole koskaan kunnostautuneet järkevillä teoilla ja ajatuksilla liittyen Venäjään. Minun on vaikea selittää, miksi he vaihtoivat lippumme, Nikolishin sanoi Championatin mukaan.
Yli 600 NHL-ottelua urallaan pelannut Nikolishin esitti oman ehdotuksensa Venäjän vastaukseksi.
– En ymmärrä, mitä he hakevat tällä. Venäjän pitäisi vastauksena poistaa kaikki Latvian liput suurlähetystöstä ja muista paikoista. En ymmärrä, miksi tämä oli tarpeellista, Nikolishin jatkoi.
Samalla aukiolla nähtiin myös toinen lippukohu, kun Valko-Venäjän virallinen lippu oli korvattu maan aiemmalla kansallislipulla.
Venäjän joukkue on aloittanut MM-turnauksen voitoilla Tshekkiä ja Iso-Britanniaa vastaan. Maanantaina se hävisi Slovakialle. Se kohtaa seuraavaksi keskiviikkona Tanskan.
Uusimmat
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
Lataa lisää