Suomi pääsi mukaan kansainväliseen noususuhdanteeseen vuosia myöhässä. Mikään nousukausi ei kestä loputtomiin. Nykyistä on kestänyt jo poikkeuksellisen pitkään. Kukaan ei tiedä, koska laskusuhdanne alkaa vai onko se jo alkanut. Siksi on tärkeää, että käytettävissä oleva aika hyödynnetään kahden asian hyväksi: työllisyyttä parannetaan erityisesti yritysten viennin kasvulla ja julkista alijäämää alennetaan.
Vuosien 2008–2009 maailmanlaajuinen investointilama iski meihin poikkeuksellisen rajusti. Syynä oli vientimme rakenne. Bruttokansantuotteemme supistui kerralla lähes kymmenesosalla. Julkinen talous otti tuolloin suuren taakan kannettavakseen, jotta emme ajautuisi 90-luvun laman konkurssiaaltoon ja jättityöttömyyteen. Ohje oli yksinkertainen: valtio ei syvennä lamaa omilla toimillaan. Päinvastoin elvytys rakentamiseen, viennin rahoitukseen ja verotuksen keinoin osui kerrankin ajallisesti kohdalleen.
BKT saatiinkin vuosina 2010 ja 2011 molempina vuosina noin kolmen prosentin kasvuun. Silloin olimme mukana muun maailmantalouden noususuhdanteessa. Muualla maailmassa kasvu jatkui, mutta meillä se kääntyi neljä vuotta kestäneeksi laskuksi. Taloushistoria saa selvittää, miksi tipuimme muiden kyydistä. Yksi syy on kilpailukykymme heikentyminen suhteessa tärkeisiin kilpailijoihin. Veronkiristysten osuutta ja kohdistusta kannattaa myös arvioida.
Nyt emme tiedä, kauanko maailmantalouden veto tuo meille hyvää. Pääministeri Sipilän läpi ajama kilpailukykysopimus on selvästi ja nopeasti parantanut kilpailukykyämme suhteessa Ruotsiin ja Saksaan. Sopimus tuntuu monista raskaalta, mutta toivottavasti ei kuitenkaan kohtuuttomalta, sillä nyt meille palaa teollisuutta ja investointeja tuotantoon sekä osaamiseen lisätään. Työ kannattaa mielestäni tehdä Suomessa, eikä ulkoistaa sitä maailmalle. Lopulta me kaikki hyödymme tästä.
Paras neuvo onkin, että kilpailukyvyn puolella sovitaan sellaisella tavalla, että työmme kilpailukyky suhteessa kovimpiin kilpailijoihimme vieläkin paranee. Vain sillä tavalla voimme varautua laskusuhdanteeseen, jossa tilauksista joudutaan kilpailemaan tätä hetkeä rajummin. Ei siis toisteta tilannetta, jossa Sari Sairaanhoitajan korotusten jälkeen ajauduimme kovenevaan kilpailuun hinnoittelemalla itsemme ulos, vaan valitaan yhteistyö, joka luo luottamusta siihen, että Suomessa kannattaa teettää ja työllistää. Yhtälö on lopulta yksinkertainen. Tämän sanominen ei tarkoita sitä, että nyt keskusteltaisiin nollaratkaisuista.