Vanhainkodilta unohtumaton lahja 83-vuotiaalle Lamborghini-fanille

Lamborghineja rakastavan 83-vuotiaan yhdysvaltalaismiehen harras toive toteutui viime viikolla tämän syntymäpäivänä.

Pohjoiscarolinalaisessa vanhainkodissa asuva Donald Hambright täytti viime viikolla 83 vuotta. Viime vuonna Hambright oli toivonut lahjaksi omaa Lamborghinia ja saikin sellaisen – hieman pienemmän vain. Tänä vuonna hän ilmoitti, että kyseisellä pienoismallilla on tullut mailit täyteen ja uusi olisi paikallaan.

Hoitokodissa työskentelevä Jessica Hickson päätti tarjota Hambrightille unohtumattoman elämyksen ja ryhtyi etsimään sosiaalisen median kautta hyväsydämistä Lamborghini-kuljettajaa. Paikallinen autokauppa törmäsi Hicksonin julkaisemaan päivitykseen ja ojensi auttavan kätensä.

Kun Hambrightin syntymäpäivä viime viikon torstaina koitti, oli aika paljastaa yllätys. Pyörätuolissa istuvan miehen silmät sidottiin ja hänet vietiin vanhainkodin parkkipaikalle. Hambright ei voinut piilotella riemuaan, kun side poistettiin hänen silmiltään ja hän tajusi olevansa kosketusetäisyydellä vuosimallin 2011 Lamborghini Gallardosta. 

Homma ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan Hambright avustettiin legendaarisen superauton kyytiin. Auton ratissa ollut autoliikkeen edustaja vei miehen ajelulle, jossa ei paikallisen televisiokanavan mukaan himmailtu. Vanhainkodin johtaja ei ollut tyytyväinen kuultuaan, että kuljettajana toiminut mies oli ajanut kovaa ylinopeutta Hambright kyydissään. Hurjapäistä päivänsankaria vauhti ei haitannut.

– Tuntui kuin olisin ollut lentokoneessa. Mieletön mörinä. Se salpasi hengityksen, Hambright kertoi.

Vanhainkodissa on nyt perustettu virallinen ohjelma, jossa henkilökunta pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan toteuttamaan asukkaidensa hartaimpia toiveita.

Lähde: The Drive

***

Tässä on Suomen kallein auto 1:17

Lue myös:

    Uusimmat