Muistatko pierujaan myyneen 90 päivää morsiamena -tähden? Nainen päräytti tavaramerkkinsä Labubu-hittinukkeen

stephaniematto
90 päivää morsiamena -ohjelman Stephanie Matto tunnetaan kenties parhaiten erikoisesta pierubisneksestään.Credit: BartKowski / Alamy Stock Photo
Julkaistu 03.08.2025 19:42
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Stephanie Matto jatkaa pierubisnestään.

90 päivää morsiamena -ohjelmasta julkisuuteen aikanaan noussut Stephanie Matto on ollut otsikoissa luultavasti enemmän muista syistä, kuin tositelevisiouransa ansiosta. Esimerkiksi vuoden 2021 lopussa Matto sai valtavasti mediahuomiota, kun hänen kerrottiin purkittavan pierujaan ja myyvän niitä merkittävillä summilla. 

Tuolloin Matto kertoi tienanneensa jopa 44 000 euroa kuussa pieruillaan. Hän kertoi vuoden 2022 alussa joutuneensa kuitenkin jättäytymään pierubisneksestä, sillä joutui sairaalaan noudatettuaan erikoisdieettiä, jonka avulla yritti kiihdyttää pierujensa tuotantoa. 

Monien yllätykseksi Matto ei sittenkään ole eläköitynyt aivan täysin. Matto julkaisi kuluvalla viikolla videon Instagram-tilillään, jossa kertoi kaupittelevansa jälleen pierupurkkia – mutta hyvin erityistä sellaista. 

Tällä kertaa Mattolla oli kaupan valtavaksi hitiksi noussut Labubu-nukke, jota on höystetty hänen pierullaan. Videolla Matto esittelee vaaleansinistä Labubu-nukkea, joka on työnnetty lasiseen purkkiin. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Himoittu Labubu tuli myyntiin Helsingissä – "Järjetön meininki"

Nukke oli Matton mukaan itse asiassa jo myyty, varsin järisyttävällä hinnalla. Yrittäjän mukaan hän on myynyt nuken eräälle "hyvin erityiselle fanilleen" 150 000 dollarin eli noin 129 000 euron hintaan. 

– Tämä pikkutyyppi on haudutettu ledengaarisella yhdistelmällä minun tuoksujani. Tein ainoastaan yhden, koska yhden naisen kaasut ovat yhden miehen kultaa. 

Matton mukaan kyseessä oli ainutlaatuinen tilaisuus, eikä vastaavia tuotteita ole myynnissä niin kauaa kuin tavaraa riittää. Toistaiseksi kyseinen Labubu on jäämässä ainoaksi. 

Nuken hajun hän kuvailee olevan sekoitus "proteiinia, kaalia sekä mikrossa lämmitettyjä kananmunia". 

– Lähetän hänet huomenna, joten olkoon hänen hajunsa ikuinen ja hänen perintönsä unohtumaton, Matto päättää videonsa.

90 päivää morsiamena -ohjelmassa Matto nähtiin vuonna 2020, jolloin hän matkusti Australiaan tapaamaan mielitiettyään Erikaa. Tuohon aikaan Matto pyrki luomaan uraa tubettajana ja oli tavannut kumppaninsa sitä kautta. 

Pariskunnan myrskyisä suhde ei ottanut tuulta siipiensä alle ja he erosivat tuotantokauden aikana.

Lue myös: Pierujaan kaupannut 90 päivää morsiamena -tähti keksi uuden tavan tienata

Tuoreimmat aiheesta

90 päivää morsiamena