Valtteri Bottaksen mestaruusjahti sai viime viikonloppuna jälleen lisää varjoja ylleen, kun suomalaiskuski jäi Espanjan osakilpailussa kolmanneksi. Bottaksen mahdollisuuksia ei pidetä hyvinä mediassakaan.
Valtteri Bottaksen vahvan avauskisan jälkeen suomalaisen tallitoveri Lewis Hamilton on ottanut mestaruusjahdin komennon itselleen vakuuttavalla tavalla. Kun Bottas on ollut hieman epäonninen ja sortunut myös virheisiin, on Hamilton ajanut takuuvarmasti viikosta toiseen.
LUE MYÖS: Valtteri Bottas sai Mercedeksen tunnustamaan virheen: "Taas jäi se tilaisuus käyttämättä"
Sunnuntaina Bottaksen kisa vesittyi jo heti alkumetreillä heikkoon lähtöön. Lopulta hän ajoi ruutulipulle kolmantena ja ero Hamiltoniin kasvoi jo 43 pisteeseen.
– Suomalainen osoitti jälleen, miksi hän ei ole tällä hetkellä kykeneväinen taistelemaan mestaruudesta Hamiltonia vastaan, Autosportin toimittaja Luke Smith kirjoittaa.
– Bottas oli vilpitön lausunnossaan, kun hän myönsi, että mestaruus on karkaamassa jo käsistä. Hän on kolmantena MM-taulukossa 43 pistettä tallitoveristaan, jota hän ei ole päihittänyt avauskisan jälkeen, Smith jatkaa.