Toyotan suomalaiskuljettajan Sami Pajarin otteet Kreikan MM-rallin sunnuntaipäivänä tekivät suuren vaikutuksen MTV Urheilun asiantuntijoihin Jari Ketomaahan ja Riku Tahkoon.
MAINOS
MM-ralli yksinoikeudella
MTV Katsomossa!Viron MM-ralli 16.–19.7.
Kaikki suorat ajolähetykset MTV Maxilla ja MTV Katsomossa kaudella 2026.
Pajarin ralli meni mönkään jo perjantaina rengasrikon ja auton hyytymisen vuoksi. Lauantaina Pajari kohensi hiljalleen asemiaan, mutta sunnuntaina suomalainen löi niin sanotusti kaasun pohjaan.
Lue myös: Rallitulokset uusiksi: Aikarangaistus pilasi uran parhaan sijoituksen – Sami Pajari hyötyi
Pajari sijoittui supersunnuntaina toiseksi, minkä lisäksi hän nappasi Power Stageltakin komean kakkossijan. Hän taipui rallin päättäneellä erikoiskokeella Sebastien Ogierille vain 2,7 sekunnilla.
Toista täyttä kauttaan MM-sarjassa ajava Pajari on osoittanut nousujohteista kehitystä. Hän on noussut palkintokorokkeelle jo viidesti, ja on vain ajan kysymys, milloin uran ensimmäinen voitto irtoaa.
– Todella vahvaa tekemistä kisasta toiseen. Positiivisia juttuja löytyy enemmän ja enemmän vain kisa kerrallaan. Nyt aletaan olla jo selätetty erilaiset olosuhteet ja adaptiivisuus niihin. Perusvauhti on hyvällä tasolla, nyt nähdään ihan sitä huippunopeuttakin kilpailun sisällä. Kreikan Power Stage oli loistava näyte siitä. Nyt pedataan kaikkea siihen, että ruvetaan olemaan valmiita taistelemaan siitä voitosta, MTV Urheilun asiantuntija Riku Tahko kehuu.
