Kreikan MM-ralli päättyi lopulta pettymykseen Hyundain osalta.
Talli oli pitkään kiinni huipputuloksessa, kun Thierry Neuville johti kisaa vielä ennen sunnuntain päätöspäivää.
Sunnuntaina Toyotan Sebastien Ogier kiri kuitenkin Neuvillen edelle ja jätti belgialaisen toiseksi. Adrien Fourmaux sijoittui lopulta yleiskilpailun kuudenneksi, mutta kisan jälkeen saatu aikasakko pudotti ranskalaisen lopulta tuloslistalla seitsemänneksi. Dani Sordo päätettiin vetää pois kisasta juuri ennen Power Stagea, joten hänelle merkittiin tilastokirjoihin keskeytys Kreikasta.
Rallin päätöspäivä oli kokonaisuutena melko dramaattinen. Neuville ja Ogier kävivät tiukkaa sekuntikamppailua voitosta, mutta lopulta peli ratkesi ranskalaisen eduksi rallin toiseksi viimeisellä erikoiskokeella.
Neuville kärsi kaksi rengasrikkoa ja näin Ogier pystyi tekemään ratkaisevan eron Hyundai-kuljettajaan rallin kärjessä.
Hyundain urheilujohtaja Andrew Wheatley ei peitellyt kisan jälkeen pettymystään. Enemmän oli nyt tarjolla.
– Lähdimme Kreikkaan siinä uskossa, että pystyisimme taistelemaan vieläkin paremmasta tuloksesta, mutta tällä kertaa se ei ollut mahdollista. Kilpailusta tuli juuri niin vaativa – ellei jopa vaativampi – kuin osasimme odottaa, Wheatley sanoi suoraan.

