Valtio joutuu maksamaan korvauksia autoverokiistassa

Korkein oikeus (KKO) katsoo, ettei autontuojan vahingonkorvausvaade autoveron arvonlisäveroasiassa ollut vanhentunut. Valtion on maksettava EU-oikeuden vastaisesti perimänsä autoveron arvonlisävero eli elv autontuojalle, KKO tiedottaa.

KKO piti voimassa hovioikeuden tuomion. Sen mukaan vaateen vanhentumisaika alkoi vasta Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiosta maaliskuussa 2009. Valtion mielestä vanhentumisaika alkoi selvästi aiemmin.

Eteläsuomalainen mies oli vuonna 2003 tuonut käytetyn auton Suomeen toisesta EU-maasta. Mieheltä perittiin autoveron lisäksi autoverolle määrättyä arvonlisäveroa, eli niin sanottua ei-arvonlisäveroa vajaat 3 000 euroa.

Mies vaati verotuspäätöksen purkamista ensin korkeimmassa hallinto-oikeudessa, joka ei suostunut tähän. Mies vei asian käräjäoikeuteen, jossa hän vaati arvonlisäveron ja oikeudenkäyntikulujen suuruista vahingonkorvausta.

Sekä käräjä- että hovioikeus katsoivat, että valtion on maksettava vahingonkorvaus.

"Vastaavanlaisia vaatimuksia aika paljon" 

KKO:n mukaan vahingonkorvausvaateen vanhentuminen oli alkanut aikaisintaan 19. maaliskuuta 2009, jolloin Euroopan unionin tuomioistuin totesi elv:n yksityisiä autontuojia syrjiväksi ja siten unionin oikeuden vastaiseksi. Valtio oli katsonut vanhentumisajan alkaneen joko elv:n määräämistä koskeneesta verotuspäätöksestä 7. huhtikuuta 2004 tai siitä, kun verotuspäätös oli tullut lainvoimaiseksi 31. joulukuuta 2007.

– Käsittääkseni Tullille on tehty aika paljon vahingonkorvausvaatimuksia vastaavanlaisissa asioissa, ja varmaan tällä ratkaisulla ainakin joissain niistä on merkitystä, kommentoi päätöksen merkitystä esittelijäneuvos Mia Hoffrén.

Lue myös:

    Uusimmat