Englannin jalkapallon Valioliiga on Yhdysvalloissa todella seurattu sarja. Nyt TV-yhtiö NBC haluaa, että myös joitain Valioliigan otteluita pelattaisiin uudella mantereella ja lataa pöytään radikaalin ehdotuksen lisäpelistä.
Valioliigan lähetysoikeudet Yhdysvalloissa omistava TV-kanava NBC ehdottaa, että sarjaa pelattaisiin nykyisen 38 kierroksen sijaan yksi lisää. Lisäottelukierros olisi tarkoitus pelata USA:ssa.
– He ovat olleet avoimia ja kuunnelleet minua, NBC:n edustaja Jon Miller sanoo Athleticin mukaan.
Valioliiga kerää Yhdysvalloissa noin 40 miljoonaa katsojaa vuosittain, ja NBC maksaa lähetysoikeuksista noin 500 miljoonaa euroa kaudessa. Viime kesänä Valioliigan ystävyysotteluita pelattiin Yhdysvalloissa, ja se osoittautui onnistuneeksi kokeiluksi.
– Viime vuonna kuusi joukkuetta tuli tänne pelaamaan. Yhdeksän ottelua kuudessa päivässä keräsi yli 265 000 fania paikalle, Miller kertoo.
Valioliigan suunnasta ollaan melko varovaisia 39:nnen kierroksen suhteen, sillä noin 15 vuotta sitten samaa temppua yritettiin, mutta se sai kritiikkivyöryn faneilta ja medialta. Viime viikolla Valioliigan johtoportaaseen kuuluva Richard Masters kommentoi, että ovi on raollaan, mutta laajentuminen Yhdysvaltoihin ei ole tällä hetkellä suunnitelmissa.
Uusimmat
-
12:50
MTV seuraa Leijonien kannalta jättimäistä MM-taistoa: Lyökö Itävalta nyt Suomen ahtaalle?
-
12:45
Jukka Jalonen tyrmäsi Suomessa usein esitetyn väitteen: "Se ei todellakaan ihan oikeasti ratkaise mitään"
-
12:41
Helle saapuu! Tuore kuukausiennuste voi saada hymyn huulille
-
12:39
Miten Trumpin ja Bidenin Israel-politiikka heilauttaa äänestäjiä? Suora Ex on Next -vaaliväittely kello 14
-
12:35
7-vuotias poika kateissa Turussa – oletko nähnyt häntä?
-
12:31
Vornasta hiillostettiin baari-illan tapahtumista – näin kertoi käytöksestään
-
12:29
Suomalaispakki ei jatka Jussi Tapolan alaisuudessa – uusi seura löytyi nopeasti
-
12:14
Kortiton kuski kaahasi hävytöntä vauhtia Helsingissä – "Moottoripyöräpoliisilla oli täysi työ tavoittaa"
-
12:08
Suomalaisfanin pöyhkeä ilmoitus käänsi päitä Prahassa – näin Leijonien kinkkinen tilanne näkyi MM-areenalla
-
12:06
Vampyyripäiväkirjat-tähti joutui onnettomuuteen: "Edessä on pitkä toipuminen"
-
11:57
Näin Vornanen kertoi ampumavälikohtauksesta: "En häpeä"
-
11:35
Hallitus antoi esityksen käännytyslaista – näin se muuttaisi itärajan tilannetta
-
11:28
Olli Jokinen ja Petteri Sihvonen täysin eri mieltä Leijonien avainkysymyksestä – "Se on ihan varma"
-
11:26
Skandaalinkäryinen tilanne Italian ympäriajossa: Ajajat uhkaavat boikotilla
-
11:25
Ekonomisti: Uudisasuntojen kysyntä tulee muuttumaan – "Silloin meillä on kova kisa"
-
11:14
Löytyykö pihaltasi? Yleinen "rikkaruoho" onkin superherkku: "Nyt on juuri paras hetki"
-
11:06
10-vuotias lapsi jäi auton alle Espoossa
-
11:00
Katy Perry kyynelehti tv-ohjelmassa
-
10:58
Leijonien on pysäytettävä MM-turnauksen vaarallisin pelaaja – "Suomelle iso ongelma"
-
10:58
Viiltävä huomio läksytyksestä Jesse Puljujärvelle: Jukka Jalonen "paljasti itsensä"
-
Lataa lisää