Manchester City loi taas painetta Valioliigan kärkijoukkueen Arsenalin suuntaan voittamalla lauantain kierroksen avauspelissä Nottingham Forestin. Arsenalia ei herpaannuttanut, sillä muutama tunti myöhemmin se kuittasi itsensä takaisin sarjakärkeen 2–1-voitolla Brightonista. Päivän päätteeksi kärkikaksikko sai vielä seuraa kauden sensaatiojoukkue Aston Villasta.
Citylle Nottinghamista haettu vierasvoitto oli jo kahdeksas peräkkäinen kaikki kilpailut mukaan lukien. Tijjani Reijnders vei Cityn johtoon toisen puoliajan alussa, mutta sarjassa vasta sijalla 17 majaileva Nottingham tuli kuitenkin pian tasoihin Omari Hutchinsonin osumalla. Reijndersin maalin syöttänyt Rayan Cherki viimeisteli 83. minuutilla vieraille voiton.
Otteluun toi oman herkkyytensä tunteikas Nottingham-legenda John Robertsonin muistelu. Nottinghamin suuruuden vuosina 1970-luvulla seurassa loistanut Robertson kuoli joulupäivänä 72 vuoden iässä.
Arsenal on napsinut voittoja, mutta yllättävänkin tiukille se on viime aikoina joutunut selkeästi heikompiaan vastaan. Brightoniakaan vastaan eivät "Tykkimiehet" saaneet peliä sinetöityä, vaan Martin Ödegaardin osuman ja Georginio Rutterin oman maalin jälkeen päästivät vierasjoukkue Brightonin vielä mukaan peliin.
Diego Gomezin kavennusta lähemmäs ei Brighton kuitenkaan päässyt, ja näin Arsenal jatkaa sarjan piikkipaikalla, kaksi pistettä edellä Cityä.
