Uusi trendi: Varttuneet käyvät enemmän elokuvissa
Viisikymppiset ja sitä vanhemmat suomalaiset käyvät yhä enemmän elokuvissa. Finnkinossa arvellaan tämän johtuvan muun muassa uudistetuista teattereista ja monipuolistuneesta tarjonnasta. Varttuneempi yleisö hakee valkokankaalta sekä voimakkaita elämyksiä että yhteisiä hetkiä lastenlasten kanssa.
– Finnkinon elokuvateattereissa kävi tammi–helmikuussa lähes 40 prosenttia enemmän yli 45-vuotiaita katsojia kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Rekisteröityneisiin asiakkaisiin kuuluvien eläkeläiskatsojien määrä on niin ikään noussut noin 25–30 prosenttia edellisvuodesta, Finnkinon tuotepäällikkö Taina Rupponen kertoo.
Ilmiö on uusi.
– Voidaan puhua jo uudesta, nousevasta trendistä. Elokuvissakäynti on palannut 50-vuotiaiden ja sitä vanhempien harrastukseksi.
Tilaa katsoa
Rupponen kertoo, että ilmiön taustalla on monia syitä. Yhtenä niistä hän pitää moderneja multiplex-teattereita.
– Niissä on porrastetut katsomot, mukavat penkit ja tilavat katsomispuitteet. Monen mielikuva elokuvateattereista on perua nuoruusvuosilta – nykyajan uudenaikaiset elokuvateatterit on otettu vastaan häkeltyneen positiivisesti.
Myös päivänäytökset houkuttelevat viisikymppisiä ja sitä vanhempia elokuviin.
– Vuonna 2012 päivänäytöksissä kävi 17 prosenttia enemmän asiakkaita kuin vuonna 2011. Niin ikään laajentuneet aukioloajat miellyttävät monia.
Myös oopperoita ja konsertteja
Monipuolistunut ohjelmisto lienee Rupposen mielestä myös syynä siihen, että valkokankaan tarjoamat kokemukset kiinnostavat.
– Nykyään tuotetaan puhtaiden lastenelokuvien sijaan enenevissä määrin koko perheen animaatioita. Tämä on lisännyt elokuvissakäyntiä yhdessä lastenlasten kanssa.
– Esimerkiksi Metsän Tarina, Niko 2 – Lentäjäveljekset sekä yli vuoden ohjelmistossa olleet Nalle Puhin elokuva sekä Risto Räppääjä ja viileä Venla ovat olleet isovanhempien ja lastenlasten yhteisiä seikkailuja, Rupponen sanoo.
Varttuneempaa elokuvayleisöä tuntuvat kiinnostavan ennen kaikkea hyvät tarinat sekä ajan hermolla olevat ilmiöt ja puheenaiheet.
– Tällaisia ovat olleet Bond, Vares, Piin elämä, Les Misérables, 21 tapaa pilata avioliitto sekä merkkihenkilöt ja elämänkerralliset elokuvat, kuten Lincoln,Hitchcock ja Rautarouva. Parhaillaan hyvin ajankohtaisia ovat Kvartetti sekä Laulu Marionille.
– Elokuvatarjontaa rikastuttavat entisestään myös oopperoiden ja konserttien kaltaiset uudenlaiset kulttuuriesitykset, joista modernien salien puitteissa voi nauttia, Rupponen kertoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Colourbox.com, Getty Images, Lehtikuva
Uusimmat
-
07:01
Päivittäinen kipu varjosti Ilarin, 29, elämää – nyt ex-ammattiurheilija on osa jättimäistä suomalaisilmiötä: "Tässä pysytään"
-
06:55
Ainakin sata ihmistä kuollut hääjuhlassa Irakissa
-
06:50
Ilves kirouksen kourissa SM-liigassa – Antti Pennanen kommentoi merkittävää ongelmaa: "Se on todella vaikeaa"
-
06:45
Tuleeko MM-kalenteriin palaavasta kisasta Rovanperän näytös? Chilen rallissa suomalaiskuskille osuvat erikoisuutensa
-
06:45
Nämä ruoat voivat pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä – syötkö jo?
-
06:42
Kansalaisaloite Venäjän Maarianhaminan-konsulaatista keräsi 50 000 allekirjoitusta – etenemässä eduskuntaan
-
06:32
Hollywood-tuotannot lamauttanut käsikirjoittajien lakko päättyy
-
06:27
Neljän lapsen yksinhuoltaja etsii kuumeisesti uutta asuntoa Helsingin vuokrakurimuksessa: "Olen peloissani"
-
06:05
Niko Ranta-aho kertoo kirjassaan, kuinka sai kuulla Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin suhteesta – totuuden kertoi Martina Aitolehti
-
06:04
SM-liigan huutelukohussa rajuja epäonnistumisia, Lauri Marjamäen tulevaisuus tapetilla – Petteri Sihvoselta kova paljastus Kiekko-Espoosta
-
05:50
Tuomari: Trump yliarvioi omaisuuttaan miljardeilla saadakseen parempia sopimuksia
-
05:50
Mies keksi kavalan keinon kiertää ex-kumppaninsa sosiaalisen median estot – rakkaudentunnustukset perille 0,01 eurolla
-
05:37
Zelenskyi: "Hyviä merkkejä nähtävissä" – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Koulukiusaaminen on liian laimea sana – rikosilmoitus kannattaa tehdä matalalla kynnyksellä
-
05:11
Ammattiliittojen mielenilmaukset jatkuvat tänään – pääministeri Orpo tapaa työmarkkinajohtajia
-
23:43
Zelenskyi videopuheessaan: "Pakotteet eivät riitä pysäyttämään Venäjän aggressiota" – MTV seuraa sotaa
-
23:39
IEA: Sota Ukrainassa on vauhdittanut vihreää siirtymää
-
22:54
MTV Uutiset Detroitissa: Joe Biden kävi osoittamassa tukeaan lakkoilijoille – Trump syyttää suunnitelmiensa kopioinnista
-
22:20
Suomi väänsi savessa – arvokas voitto karmealta kentältä
-
22:05
Bruce Willisin vaimo kertoo miehensä tämänhetkisestä terveydentilasta: "Se on todella kaunis asia surun joukossa"
-
Lataa lisää