Perussuomalaiset ovat kääntyneet vuodessa vastustajista kannattajiksi.
Valtiontalouden sopeutustoimet jakavat kansan kahtia, kertoo Uutissuomalaisen teettämä mielipidemittaus.
USU-gallupin mukaan 44 prosenttia suomalaisista kannattaa hallituksen sopeutustoimia, kuten palveluiden ja etuuksien leikkauksia sekä veronkorotuksia, vaikka ne heikentäisivät vastaajan omaa elintasoa. Täsmälleen yhtä moni vastaaja torjuu sopeutustoimet.
Uutissuomalaisen mukaan sopeutustoimien kannatus on noussut edellisestä mittauksesta, joka tehtiin vuosi sitten, ennen viime kevään eduskuntavaaleja. Tuolloin kannattajia oli 36 ja vastustajia 43 prosenttia.
Suurin muutos kyselyiden välillä on tapahtunut perussuomalaisten kannattajien näkemyksissä. Vuosi sitten vain 23 prosenttia perussuomalaisten kannattajista hyväksyi sopeutustoimet. Nyt heistä jopa 71 prosenttia kannattaa sopeutuksia.
Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä arvioi Uutissuomalaiselle, että perussuomalaiset on valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) johdolla onnistunut vakuuttamaan kannattajansa siitä, että sopeutustoimet ovat välttämättömiä.
Tietoykkösen toteuttamaan kyselyyn vastasi 1 000 suomalaista 12.–20. maaliskuuta. Virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Uusimmat
-
00:55
Sveitsin NHL-supertähti näki Mikael Granlundin karun teon läheltä – "Hän ei ole törkypelaaja, mutta"
-
00:30
Jukka Jalonen tuomitsi Mikael Granlundin törkytempun – "Jos vitosen saa, niin…"
-
00:27
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:24
Leijonien puolivälierän aika varmistui – näin MM-kisat jatkuvat
-
00:01
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: Ero
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
Lataa lisää