Tutkimus: Oletko pessimisti? Syy voi löytyä geeneistä!

Uusi tutkimus esittää, että kielteisyys olisi seurausta genetiikasta, eikä suinkaan opittua. Tietty geenimuunnos aiheuttaa sen, että toiset tuntevat kielteisiä tunteita muita voimakkaammin.

Psychological Science -lehdessä julkaistu British Colombia -yliopiston teettämä tutkimus selvitti, että joistain ihmisistä löytyy tunteisiin vaikuttava geenimuunnos. Muunnos voi aiheuttaa sen, että geenimuunnoksen omaavat ihmiset tuntevat tiettyjä tunteita – erityisesti kielteisiä tunteita – muita voimakkaammin. Aiemmassa tutkimuksessa on selvinnyt, että sama muunnos vaikuttaa tunnemuistojen syntyyn.

Tutkimuksessa 200 vapaaehtoiselle näytettiin myönteisiä, kielteisiä ja neutraaleja sanoja nopeasti peräjälkeen. ADRA2b-geenimuunnoksen omaavat tunnistivat kielteiset sanat toisia paremmin.

– Nämä ihmiset saattavat pystyä helpommin tunnistamaan vihaiset kasvot ihmisjoukossa. Ulkotiloissa he saattavat huomata mahdolliset vaaranpaikat, kuten vierivät kivet tai paikat, joissa voi liukastua, sen sijaan, että he kiinnittäisivät huomionsa luonnon kauneuteen, sanoo yliopiston professori Rebecca Todd Health.comille.

Uutta tietoa genetiikan vaikutuksista

– Nämä tulokset viittaavat siihen, että ihmiset näkevät maailman tunnepuolen osittain geenivärjätyin lasein, ja että geenitasojen biologiset erot vaikuttavat suuresti yksilölliseen havainnointiin, Todd jatkaa.

Tutkijat ovat sitä mieltä, että tutkimus tarjoaa uutta tietoa siitä, miten genetiikka voi yhdessä koulutuksen, kulttuurin ja mielialan kanssa vaikuttaa siihen, miten ihmiset näkevät ympäröivän maailman.

Tutkijat aikovat jatkaa tutkimusta keskittyen eri etnisiin ryhmiin. Uskotaan, että yli 50 prosentilla valkoihoisista on ADRA2b-geenimuunnos, kun taas muissa etnisissä ryhmissä se on huomattavasti harvinaisempi. Tutkijat sanoivat, että toisessa tutkimuksessa paljastui, että esimerkiksi vain 10 prosentilla ruandalaisista on geenimuunnos.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat