Tuo kevään raikkaus kotiisi – katso parhaat säilytys- ja sisustusvinkit

Kevätkotiin saa helposti uutta ilmettä ja piristystä muuttamalla huonekalujen järjestystä uuteen uskoon ja tuomalla keväisen raikkaita värejä kodin tekstiileihin. Yksikertaisimmillaan kodin yleisilmettä voi kohottaa ja keventää siivoamalla turhat roinat pois näkyviltä.

Sisustuslehdet, blogit ja Instagram ovat nyt pullollaan vinkkejä kevätkodin sisustamiseen. Ennen kuin sisustuskärpänen puraisee, on syytä laittaa kodin raamit kuntoon.

– Monitoimikalusteet, kuten erilaiset rahit ja penkit kätkevät tavaroita kätevästi sisäänsä ja suojaavat niitä pölyltä. Pienet esineet puolestaan piiloutuvat kätevästi hyllyille sisustukseen sopiviin koreihin ja laatikoihin, Riikka Leskinen JYSKistä kertoo. 

– Kodin kevätjärjestelyissa kannattaa muistaa hyödyntää myös asunnon korkeutta – tarvittaessa seinähyllyjen tai korkeiden, keveiden avohyllyjen avulla saa lisätilaa esimerkiksi pienemmille sisutustarvikkeille tai viherkasveille.

Myös erilaisten lipastojen ja vitriinikaappien tarjonta on monipuolistunut entisestään. Saman sarjan eri kokoisia ja korkuisia lipastoja yhdistelemällä pystyy varsin hyvin hyödyntämään oman kodin neliöt.

Kodin kevättalkoot pähkinänkuoressa – muista nämä:

• Raivaa turha roina sisustusinnostuksen alta pois! Huonekalut, kuten rahit ja penkit voivat olla näppäriä säilytyspaikkoja. Hyödynnä myös huonekorkeus säilytyksessä.

• Kaikkea ei tarvitse kerralla uusia. Voit esimerkiksi keventää ruokatilan tunnelmaa hankkimalla pöydän ympärille keveämmät tuolit.

• Kodin ilme pirstyy hetkessä verhoja tai sisustustyynyjä vaihtamalla. Käytä keväällä rohkeasti raikkaita värejä.

• Talvivaatteet varastoit kätevästi värikoodattuihin säilytyslaatikoihin.

Kevään trendikkäimmät sisustusvärit

Kevään valon myötä myös sisustusväreihin ilmestyy keväistä kirkkautta ja herkkiä pastellisävyjä. Myös mustavalkoisuus sisustamisessa jatkaa edelleen vahvasti.

– Mustavalkoisia kuoseja voi rohkeasti yhdistellä toisiinsa, ja silti kokonaisuus säilyy yksinkertaisen raikkaana. Kultaiset tai kupariset sisustustuotteet ovat edelleen trendikkäitä, ja niitä on helppo yhdistää myös keväisimpien värien tai vaikkapa tulppaanien kanssa, Leskinen kuvailee.

Makuuhuoneen tai oleskelutilojen ilmeen päivittäminen kevätkauteen sopivaksi käy helposti ja suhteellisen edullisesti esimerkiksi vaihtamalla tyynynpäälliset, torkkuhuovan tai verhot. Nyt on myös aika miettiä, mikäli sisustuksessa kannattaisi jatkaa samaa ilmettä parvekkeelle saakka.

Säilytysratkaisut säästävät tilaa ja hermoja

Talven selän taittuessa on aika siirtää talvivaatteita varastoon, ja sen myötä uusia vanhat, toimimattomat säilytysratkaisut.

Riikka Leskinen paljastaa muutaman kikan, joilla vaatteiden varastointirumban voi tehdä itselleen helpommaksi.

– Läpinäkyviin, kannellisiin laatikoihin varastoimalla näkee helposti yhdellä vilkaisulla kunkin laatikon sisällön. Toinen hyvä keino luoda järjestystä on käyttää eri värisiä laatikoita – talvivaatteet löytyvät jälleen esimerkiksi sinisellä värikoodilla. Tyhjiöpusseilla laatikoihin saa sullottua mahdollisimman paljon vaatteita.

Leskinen muistuttaa myös, että yksi kodin tila kaipaa näihin aikoihin erityistä huomiota.

– Keväällä eteinen otetaan erityistarkkailuun: onhan kuramatto kunnossa ja kevätkengille riittävästi säilytystilaa esimerkiksi katseelta suojaavassa kenkäkaapissa? Liukuovikaapin taakse kannattaa myös kurkata ja tarkistaa, tarvitaanko uusia henkareita, pukupusseja tai lokerikkoja.

Lähde: Jysk


Lue myös:

    Uusimmat