Valkeakoskella kasvanut ja FC Hakaa koko ikänsä henkeen ja vereen kannattanut Matias Villberg on järkyttynyt sunnuntai-illan tulipalouutisista.
Lue myös: Katsomopalo järkyttää Valkeakoskella: "Olen ihan sanaton"
FC Hakan kotistadionin eli Tehtaan kentän päätykatsomo tuhoutuu sunnuntaina syttyneessä tulipalossa täysin.
Paikka on 34-vuotiaalle Matias Villbergille erittäin rakas. Valkeakoskella kasvanut entinen futisjuniori on viettänyt kyseisessä katsomossa valtavasti aikaa. Päätykatsomoon kietoutuu uskomaton määrä muistoja.
– Sydämeni on mustavalkoinen. On tämä jotenkin sellainen tapaus, ettei ole ihan iskeytynyt tajuntaan. Vaikka ei ole mitään sidettä IF Gnistaniin, niin siitä Oulunkylän stadionpalostakin on vasta vähän aikaa. Muistan silloin miettineeni, että miltähän tuo tuntuisi, Villberg sanoo MTV Urheilulle.
Hänen isänsä asuu edelleen Valkeakoskella. Isä soitti sunnuntai-iltana synkkämielisen puhelun pojalleen.
– Isä ajoi illalla tapahtumapaikan ohi ja soitti minulle sieltä. Hän kuvaili, että hiljaiseksi se näky veti. Liekit nousivat korkealle ja tasaista savupatsasta nousi, Villberg kertoo.
– Hän sanoi, ettei jäänyt pidemmäksi aikaa, koska "tämä on nähty ennenkin", Villbergin isä oli todennut.
Tehtaan kentällä on tapahtunut katsomopalo aiemmin ainakin vuonna 1994.
FC Haka on ollut isän ja pojan yhteinen juttu.
– Junnut olivat aina siinä päädyssä. Se pääty vakiintui vähän meille Nappulaliiga-muksuille. Silloin "kultaisina vuosina" se oli usein junnuikäisten täyttämä. Meitä samoja asioita muistelevia on varmasti tällä hetkellä todella paljon, Villberg jatkaa.
– Monella isällä ja junnulla oli sellainen perinne, että ensin iskettiin fillarit pyöräparkkiiin, sitten faijat menivät hakemaan makkaraa tai jotain muuta. Junnut menivät sitten päätykatsomoon, ja tauolla manguttiin rahaa karkkiin.

