Toyota otti suuren askeleen: Jari-Matti Latvalan johtama talli saa autoonsa uuden moottorin – "Kyse on tehosta"

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kommentoi tallin upeaa kaksoisvoittoa ja voittotaistelua:"On ollut stressaava päivä" 3:26
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala sai iloita Kroatiassa jo kauden toisesta kaksoisvoitosta.

Rallin MM-sarja jatkuu reilun viikon kuluttua Portugalissa, ja valmistajien MM-sarjaa johtava Toyota tuo kauden ensimmäiseen sorakisaan upouuden moottorin.

Toyotan tekninen johtaja Tom Fowler kertoo MM-sarjan verkkosivuilla, että uusi moottori olisi ollut valmiina jo huhtikuun lopulla ajettuun Kroatian MM-ralliin, mutta Portugali on logistisesti järkevämpi vaihtoehto moottorin ensimmäiseksi kilpailuksi. Fowlerin mukaan uusi moottori on ollut valmiina "jo jonkun aikaa".

Kyseessä on ensimmäinen moottori, joka on suunniteltu, valmistettu ja rakennettu kokonaisuudessaan Toyotan Kölnin-tehtaalla Saksassa. Uutta moottoria käytetään pohjana ensi kaudella käyttöön otettavalle hybridivoimanlähteelle.

– Moottorissa on aiempaa enemmän tehoa. Aikaisemmin olemme tehneet töitä väännön eteen, mutta nyt kyse on tehosta, Fowler sanoo.

– Tässä ei varsinaisesti ole kyse siitä, mitä yleensä pidetään päivitys- tai kehitysversiona. Olemme pitkään pyrkineet siihen, että valmistaisimme moottorin kokonaisuudessaan itse. Tämä on mielenkiintoinen ja suuri askel.

Toyota puolustaa Portugalin MM-rallin voittoa. Ott Tänak oli Yaris WRC:llä ykkönen, kun kilpailu ajettiin edellisen kerran keväällä 2019.

Toyota johtaa sekä kuljettajien että valmistajien MM-sarjaa. Sébastien Ogierin pistejohto on kahdeksan pistettä Hyundain Thierry Neuvilleen. Toyota johtaa Hyundaita 27 pisteellä.

Lue myös:

    Uusimmat