Timo Koivusalo sai apua Olavi Virta -elokuvan taustatyöhön muun muassa laulajan läheisiltä.
VIDEO: Uuden Olavi Virta -elokuvan traileri
Ohjaaja Timo Koivusalo on tunnettu useista elokuvistaan, joiden kohteena on ollut suomalaisia musiikin merkkimiehiä. Perjantaina 5. lokakuuta ensi-iltansa saa elokuva, jossa pureudutaan yhden Suomen kaikkien aikojen eniten levyttäneen artistin, laulaja Olavi Virran tarinaan.
Koivusalo kertoo, että henkilökuvaelokuvien tekeminen on hänelle kaikista rakkainta. Hän halusi ehdottomasti tehdä elokuvan Virrasta, jonka elämä on kuin kirjoitettu elokuvaksi.
– Hän saavutti kaiken, mitä Suomessa voi sillä alalla saavuttaa ja myös menetti kaiken lopulta, paitsi ainutlaatuisen äänensä.
Olavi Virta -elokuvassa keskitytään luonnollisesti paljon Virran musiikkiin, mutta näkyvässä osassa on myös Virran vakava alkoholismi sekä siitä johtuvat kamppailut läheisten kanssa.
Ohjaaja kertoo, että jotkut elokuvan nähneet katsojat ovat tulleet kertomaan hänelle kuvauksen olleen jopa liian kaunis Olavi Virrasta, vaikka esimerkiksi päihteet ja uskottomuus ovat vahvasti läsnä.
– Se on tavallaan kuin se vanha sanonta: kauniit on laulujen lunnaat. Se näyttää olevan monien viihdyttäjien kohdalla totta.
