Tiktokkaaja sai nuoret innostumaan sukupolvitatuoinnista – symboli olikin jo varattu natseille: "Se oli puhdas virhe"
Amerikkalainen Tik Tok -käyttäjä ehdotti, että nuori somesukupolvi ottaisi yhteneväiset tatuoinnit. Valitettavasti design oli jo varattu. Tapauksesta uutisoi muiden muassa USA Today.
18-vuotias Jordan Williams julkaisi hiljattain TikTokissa videon, jolla hän kehotti Z-sukupolven edustajia ottamaan samanlaiset tatuoinnit yhteneväisyyden ja kapinallisuuden merkiksi.
Z-sukupolvella tarkoitetaan 1990-luvun puolivälin jälkeen ja 2000-luvun alussa syntyneitä ihmisiä. TikTokissa nimimerkillä smoothavacado esiintyvä Williams ehdotti, että sukupolven edustajat tatuoisivat itseensä Z-kirjaimen, jonka keskellä on poikkiviiva.
Valitettavasti kuviolla oli jo ennestään symbolinen merkitys – joskin varsin erilainen. Kallellaan oleva Z-kirjain poikkiviivalla on natsisymboliikkaa ja sille on nimikin: Wolfsangel.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Muutamat tatuoivat natsimerkin ihoonsa – sitten nousi kova meteli
Kaikki Z-sukupolven edustajat eivät tunteneet symbolin historiaa. Williamsin lyhyt video sai aluksi runsaasti positiivista palautetta. USA Todaylle haastattelun antanut nuori kertoo, että muutamat ihmiset tatuoivat merkin itseensä.
Nopeasti somereaktiot kuitenkin muuttuivat. Eräs tiktokkaaja huomautti, että Williamsin ehdottama sukupolvitatuointi on natsisymboli. Nuoren hittivideosta tuli julkisen naureskelun kohteena oleva meemi. Williams kertoo saaneensa tuntemattomilta tappouhkauksia.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Anteeksipyyntö ei auttanut – vihaposti sai poistamaan videot
Williams pyyteli sekaannustaan anteeksi uudella videolla, mutta kaikki eivät nähneet tätä riittäväksi hyvitykseksi. Hänen seuraajiensa määrä kasvoi räjähdysmäisesti ja samalla hän alkoi saada vihapostia yhä enemmän. Williamsia on ehdotuksineen haukuttu myös julkisesti esimerkiksi Twitterissä.
Lopulta Williams poisti sukupolvitatuointia koskevan sisällön tililtään ja teki profiilistaan yksityisen.
Digitaalisen markkinoinnin ja median professori Ari Lightman sanoo USA Todaylle, että TikTok on tyypillinen nykypäivän media, jossa kuvia ja viestejä voidaan tulkita väärin. Usein ihmiset käyttäytyvät palveluissa ahdasmielisesti ja ihmistä pidetään syyllisenä ennen kuin toisin todistetaan.
Tiktokkaaja sanoo, että kyseessä oli silkka erehdys
Williamsin mukaan sekaannus sukupolvitatuoinnin ja natsisymbolin välillä on puhdas vahinko. Hän kertoo kirjoittaneensa Z-kirjaimen ja numeron seitsemän aina poikkiviivalla tyylitellen.
– Haluan kaikkien tietävän, että olen aidosti pahoillani. Se oli puhdas virhe. Minun olisi pitänyt tutkia asiaa enemmän, Williams sanoo USA Todaylle.
Hän sanoo tarkoituksenaan olleen yksinkertaisesti tuoda sukupolvensa yhteen.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
19:30
Ilves-pakki ohjasi kiekon omaan maaliin – näin pelimiehelle kävi kalpaten
-
19:30
Kirja-arvio: Sotien ja kaipuun Molly & Henry
-
19:15
Tältä näyttää Jarkko Tammisen energinen imitaatio Mika Tommolasta – yhdestä asiasta toimittaja ystävällisesti imitaattorille huomautti
-
19:12
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
19:11
Näyttävä pikanaulaus – tässä on Jokerien ensimmäinen maali Nordis-paluussa
-
19:05
Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon: Yangossa kerättyjä henkilötietoja saa siirtää Venäjälle
-
19:01
Krokotiilit olisivat helposti voineet syödä jokeen paenneen koiran – tekivätkin jotain täysin poikkeuksellista
-
18:55
Venäjä yrittää luikerrella takaisin YK:n ihmisoikeusneuvostoon – BBC:n mukaan venäläiset yrittävät ostaa pienten maiden ääniä viljalla ja aseilla
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
Lataa lisää