Tiesitkö, että pizza voi olla myös jälkiruokaa?
Tiesitkö, että pizza sopii myös jälkiruoaksi? Mielikuvitus on rajana, kun valitset makeita täytteitä pizzan päälle. Suklaata, vaahtokarkkeja, pähkinöitä vai tuorejuustoa – valitse sinä!
Monen mieleen ei ehkä juolahdakaan, ettei pizzan tarvitse aina olla perinteisellä kinkku-juustolla tai muulla suolaisella täytteellä kuorrutettua. Uudenlaisia makuelämyksiä saatkin helposti vain täytteitä vaihtamalla.
Kokeile rohkeasti erilaisia suolaisen ja makean yhdistelmiä, kuten esimerkiksi sinihomejuustoa ja hedelmiä, tai käytä pelkästään makeita täytteitä. Pizzaa voi nimittäin tarjota myös jälkiruokana. Esimerkiksi Brasiliassa jälkiruokapizzat ovat hyvinkin yleisiä herkkuja. Täytteinä voi olla vaikkapa suklaata, banaania, mansikoita, omenaa, maapähkinävoita, tuorejuustoa, kermavaahtoa tai jopa jäätelöä – vain mielikuvituksesi on rajana.
Voit käyttää makean pizzan pohjana tavallista pizzapohjaa tai tehdä sen vaikkapa murotaikinasta.
Muista myös, ettei pizzan ei tarvitse aina olla pyöreä, käytä tässäkin asiassa mielikuvitustasi.
Päärynä-sinihomejuustopizzat
(2 isoa pyöreää pizzaa tai 8 pikkupizzaa)
Pizzapohjat:
1½ dl vettä
⅓ pkt hiivaa (n. 15 g)
4 dl Myllyn Paras Pizzajauhoja
Täyte:
100 g sinihomejuustomurua
½ dl kermaa
3 isoa päärynää (+ sitruunamehua)
½ dl pinjansiemeniä
n. 100 g mozzarellajuustoraastetta
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää pizzajauhot ja alusta kimmoisaksi taikinaksi. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi. Jaa taikina kahtia, pyöritä palat pulliksi ja kauli pyöreiksi pizzoiksi. Tai jaa taikina noin kahdeksaan palaan, pyöritä ne pulliksi ja taputtele pikkupizzoiksi. Laita pizzat uunipellille leivinpaperin päälle. Kohota pohjia liinan alla puolisen tuntia.
Sekoita sinihomejuusto murustettuna kermaan ja levitä täytettä pizzapohjille. Suikaloi päälle päärynät, jotka olet sivellyt sitruunamehulla tummumisen estämiseksi. Ripottele päälle pinjansiemeniä ja juustoraaste. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla kauniin värisiksi noin 15 minuuttia.
Mango-valkosuklaapizza
Tee päärynä-sinihomejuustopizzan ohjeella maukasta valkosuklaapizzaa: käytä päärynän tilalla mangokuutioita ja sinihomejuustomurun tilalla valkoista suklaata.
Reseptit: Arja Elina Laine, Myllyn Paras
Uusimmat
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
21:19
Seurapomolla keitti täysin kiinni – huristi pyörätuolilla huutamaan tuomarille keppiään heristäen
-
21:01
Kansainvälisten artistien keikkapalkkiot ovat kasvaneet huimasti – Ruisrockin promoottorin mukaan taustalla monta syytä
-
20:58
Jasper Pääkköselle yllättävä kutsu Lappiin, sai tiedon MTV:ltä häämatkallaan – näin hän vastaa ja esittää toiveensa kutsujalle
-
20:38
Merja Ylä-Anttila kertoo, miten leikkaukset vaikuttaisivat Ylen toimintaan: "Ei se millään juustohöylällä tule"
-
20:13
Italialaismies teki huimapäisen ennätyksen – näin sujuu nuorallakävely 137 metrissä
-
20:02
SM-liigasta tuttu maalitykki siirtyy KHL:ään
-
20:00
Salkkarit-poliisit hämmentyvät hälytystehtävässä: "Mitä helvettiä?"
-
19:58
Juniori löi toista jalkapallo-ottelussa – 15-vuotias poika kuoli
-
19:56
Saksa määräsi Venäjän konsulaatteja suljettavaksi maaperällään – MTV seuraa sotaa
-
19:04
Tämän takia Game of Thrones -tähti Pedro Pascal sai innokkailta faneiltaan silmätulehduksen
-
19:01
Eläinsuojeluhdistys kertoo "älyttömästä määrästä" loukkaantuneita siilejä – "Robottiruohonleikkurit kieltäisin lailla"
-
18:58
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö – poliisi pyytää havaintoja
-
18:32
Dominik Hašek ikuistettiin surulliseen videoon – Tshekin jääkiekolla murheellinen päivä
-
18:28
Manchester United -tähti joutui epämukavaan tilanteeseen – palkintojenjakajan seksistinen kommentti aiheutti kohun
-
Lataa lisää