THL:n professori: Tulokset yksiselitteisiä, monivitamiinipillerien syönti täysin turhaa

Tutkimusprofessori Suvi Virtanen THL:stä pitää turhien vitamiinien syönnistä saatua tutkimustulosta selvänä ja hälyttävänä.

Monivitamiinipillerin heitto suuhun aamulla kuuluu monen suomalaisen rutiineihin, mutta tuorein tutkimustulos vahvistaa jo aiemmin tiedettyä ja osoittaa, että siitä ei ole mitään hyötyä.

– Satunnaistetut, kontrolloidut kokeet ihan yksiselitteisesti eivät osoita, että mistään ravintoainevalmisteesta olisi mitään hyötyä. Joidenkin valmisteiden kohdalla niistä on jopa haittaa, Virtanen sanoo Huomenta Suomen haastattelussa.

– Lisäksi useiden ravintovalmisteiden käyttö liitettiin kuolleisuuteen eli niitä käyttäneillä oli suurempi kuolleisuus kuin muilla, ja tämä ei ole ensimmäinen asiaa koskeva tutkimustulos.

Näiden tulosten valossa, ostaessaan kotiin vitamiiniarsenaalia, heittää siis rahaa täysin hukkaan.

– Ainoastaan D-vitamiinivalmisteet ovat tarpeellisia. Meillä lasten ja nuorten sekä lisäksi yli 60 -vuotiaiden pitäisi käyttää päivittäin D-vitamiinivalmisteita. Myös raskaana olevien äitien, Virtanen jatkaa.

Epäsäännöllinen elämä ja kiire - eikö vitamiinipurkkia silloinkaan?

Monia vitamiineja ja ravintolisiä markkinoidaan etenkin kiireisille ja epäsäännöllisiä työaikoja noudattaville. Ruokailukaan ei tapahdu aina tavallisiin ruokailuaikoihin ja täydellisen ruokaympyrän pohjalta. Eikö purkkivitamiinia tarvita edes tällöin? Ei kai siitä ainakaan haittaa ole?

– Kyllä siitä saattaa olla haittaa, ja siitä ei ainakaan ole hyötyä, Virtanen toteaa. Monipuolisen ruokavalion pystyy koostamaan aika helposti. Kun ruokavaliossa on hedelmiä tai vihanneksia ja kokojyväleipää niin ravintoaineita tulee ja vielä ihan sopuisassa suhteessa, Virtanen summaa.

Virtasen mielestä vain pienellä osalla väestöstä on ajoittain tarvetta ravintolisälle.

– Voi olla sairaustiloja tai rajoitettuja ruokavalioita, joissa tarvitaan joitakin ravintoaineita lisää, mutta nämä ovat yksilöllisesti hoidettavia asioita.

Virtanen muistuttaakin, että täyspainoisesta ruokavaliosta saa tarvitsemansa ravintoaineet.

Vitamiinien myynti huonosti säänneltyä

Virtanen kertoo, että lisäaineet, kuten vitamiinit eivät ole lääkelainsäädännön alaisia, minkä vuoksi sääntely ei ole erityisen hyvää.

– Tämän lisäksi meillä myydään netissä hyvin paljon ravintoainevalmisteita sisältäviä tuotteita. Eli tällä alueella kontrolli ei ole hyvä.

Katso THL:n tutkimusprofessorin Suvi Virtasen haastattelu: (Huomenta Suomi 12.10.2011)

Lue myös:

    Uusimmat